Pellén osumat toivat Southamptonille arvokkaat vieraspisteet – Cook ratkaisi maalijuhlien kuninkuuden Bournemouthille
Kuva: Getty Images
Lauantain viiden pelejä oli FA Cupin puolivälieräotteluiden vuoksi vain kaksi. Niissäkin kuitenkin riitti viihdettä.
Vitality Stadiumilla nähtiin melkoiset maali-iloittelut, kun Bournemouth sai vieraakseen Swansean. Kirsikat siirtyivät ensimmäistä kertaa johtoon 37. minuutilla loukkaantumisestaan toipuneen Max Gradelin osuttua. Joutsenet kuittasivat takaiskun nopeasti, kun Modou Barrow laukoi vain kaksi minuuttia myöhemmin vieraat tasoihin.
Toisen jakson alussa Gradel oli tällä kertaa syöttäjänä Bournemouthin 2-1-osumassa. Norsunluurannikkolaisen tarjoilusta pääsi nauttimaan Joshua King. Tällä kertaa johto säilyi 12 minuuttia, kunnes Gylfi Sigurdsson iski pelin maalinedustalta tasoihin.
Juuri kun näytti, että Swansea saisi Vitalitylta jotain kotiinsa Cherries-toppari Steve Cook otti ohjat käsiinsä puskemalla 78. minuutilla Matt Ritchien keskityksestä ottelun ratkaisuosuman. Pisteet jäivät siis Bournemouthiin numeroin 3-2.
Samaan aikaan Britannia Stadiumilla Southampton ryösti arvokkaat pisteet Stokelta. Saints ratkaisi pelin avausjaksolla Graziano Pellèn osuttua kahteen otteeseen.
Marko Arnautovic toi vielä toisen puoliskon alussa Pottersin maalin päähän, mutta tasoitusta joukkue ei saanut aikaiseksi. Southamptonilla Sadio Mané hölmöili vielä lisäajalla itselleen ulosajon. Pisteet Etelä-Englantiin lukemin 1-2.
Valioliiga lauantaina
Norwich-Manchester City 0-0 (0-0) Bournemouth-Swansea 3-2 (1-1) 1-0 Max Gradel (37.) 1-1 Modou Barrow (39.) 2-1 Joshua King (50.) 2-2 Gylfi Sigurdsson (62.) 3-2 Steve Cook (78.) Stoke City-Southampton 1-2 (0-2) 0-1 Graziano Pellè (11.) 0-2 Graziano Pellè (30.) 1-2 Marko Arnautovic (52.) Ulosajo, Sadio Mané, (90+1.)LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti