Jesse Joronen torjui Middlesbroughin ulos Liigacupista – Burnley joutui pettymään
Englannin Liigacupia jatkettiin keskiviikkona neljän ottelun voimin. Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistui Fulhamin ja Middlesbroughin väliseen otteluun, jossa Fulhamin maalia vartioi Jesse Joronen.
Middlesbroughin lisäksi Valioliigasta olivat mukana Burnley, Bournemouth ja Sunderland. Kaksi jälkimmäistä selvittivät tiensä seuraavalle kierrokselle. Cherries kaatoi vieraassa Kakkosliigassa pelaavan Morecamben 1-2-lukemin. Maalinteossa vierailijoilta onnistuivat Max Gradel ja Marc Wilson.
Sunderland isännöi Stadium of Lightilla Ykkösliigassa pelaavaa Shrewsburyä. Ottelun ainokaisen osuman iski Man United -laina Adnan Januzaj ottelun viimeisillä minuuteilla.
Kakkosliigassa pelaavan Accrington Stanleyn kotinurmi Crown Groundilla oli paha paikka Burnleylle. Varsinaisen peliajan loppuun mentiin maalittomassa tasapelissä, ja maaliton tilanne jatkui aina jatkoajan viimeiselle minuutille saakka. Lopulta 120. minuutilla Accrington-puolustaja Matthew Pearson pääsi huudattamaan kotiyleisöään tekemällä ottelun voittomaalin.
Jatkoajalle mentiin myös Fulhamin ja Middlesbrougin välisessä kohtaamisessa. Boro sai otteluun mainion alun David Nugentin ohitettua Jorosen ottelun 8. minuutilla. Craven Cottagen kotiyleisö sai kuitenkin suun täydeltä makeaa 54. minuutilla, kun vierailijoiden puolustaja Julien De Sart möhli pallon omaan verkkoon.
Varsinaisen peliajan päätyttyä 1-1-tilanteeseen, oli edessä jatkoaika. Ainoana pelaajana onnistui Fulhamin Lasse Vigen Christensen, kun ottelua jäljellä seitsemän minuuttia. 2-1-lukemat jäivät lopputulokseksi, jonka myötä Fulham ja Jesse Joronen nähdään Liigacupin 3. kierroksella.
Liigacup keskiviikkona
Accrington-Burnley 1-0 ja. (0-0) 1-0 Matthew Pearson (120.) Fulham-Middlesbrough 2-1 ja. (1-1) 0-1 David Nugent (8.) 1-1 Julien De Sart om. (54.) 2-1 Lasse Vigen Christensen (113.) Morecambe-Bournemouth 1-2 (1-1) 0-1 Max Gradel (8.) 1-1 Cole Stockton (14.) 1-2 Marc Wilson (54.) Sunderland-Shrewsbury 1-0 (0-0) 1-0 Adnan Januzaj (83.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta