Hyväksikäyttöskandaali paisuu paisumistaan – Jo 55 seuraa tutkinnan kohteena

Englannin urheilupiirejä riepottelevalle jalkapalloilijoiden hyväksikäyttöskandaalille ei näy loppua, ja uusia tapauksia tulee ilmi lähes päivittäin. Entiset huippupelaajat Paul Stewart ja Andy Woodward tulivat asian kanssa esiin joitain viikkoja sitten, ja heidän esimerkkinsä on kannustanut muitakin entisiä ja nykyisiä pelaajia kertomaan kammottavista kokemuksistaan. Jo noin 20 pelaajaa on puhunut hyväksikäytöstä avoimesti.
Englannin lastensuojeluviranomaiset avasivat 23. marraskuuta tapausten johdosta palvelevan puhelimen, josta voi hakea anonyymisti tukea. Numeroon on soitettu sunnuntaihin mennessä jo yli 1 000 kertaa.
Hyväksikäyttötapaukset eivät myöskään rajoitu vain muutamaan seuraan, vaan peräti 55 ammattilais- ja amatööriseuraa on poliisin tutkinnan kohteena. Kaikissa näissä epäillään esiintyneen junioripelaajien seksuaalista hyväksikäyttöä. Joissain tapauksissa hyväksikäyttöä pelätään tapahtuvan yhä edelleen tänä päivänäkin.
– Olemme saaneet tietoja ja väitteitä, joiden mukaan lapsia voi olla vaarassa nytkin, John Cameron lastensuojelujärjestöstä kommentoi.
Lauantaina kerrottiin, että Southamptonin entinen työntekijä, jota syytettiin 80-luvulla seksuaalisesta hyväksikäytöstä, työskentelee lajin parissa edelleen. Chelsean puolestaan kerrottiin maksaneen 70-luvulla hyväksikäytön uhriksi joutuneen pelaajansa hiljaiseksi. Chelsea esitti asian johdosta julkisen anteeksipyyntönsä.
– Tapausten määrä on yllättänyt meidät täysin. Emme odottaneet puhelinpalvelulle sellaista kysyntää. Erityistä on, että miehet todella tulevat asian kanssa esiin. Yleensä asioista puhuminen on todella ongelmallista, Cameron jatkaa.
Paniikkia vältettävä
Samaan aikaan lastensuojelujärjestö NSPCC:stä kuitenkin muistutetaan, että paniikkiin ei ole aihetta.
– Vaikka takavuosina sattuneiden hyväksikäyttötapausten määrä onkin hälyttävä, meidän on vältettävä sitä, että paljastukset johtavat hysteriaan, jossa nähdään seksirikollisten vaanivan jokaisessa pukukopissa ja jokaisella urheilukentällä, Peter Wanless NSPCC:stä toteaa The Guardianissa.
– Tyytyväisyyteen ei kuitenkaan ole mitään syytä ja meidän täytyy pystyä takaamaan lastemme turvallisuus.
Guardianin mukaan 90 prosenttia tukipuhelimeen tulleista puheluista on koskenut kauempana menneisyydessä tapahtunutta hyväksikäyttöä. Tapauksista yhtään ei ole sattunut naisjalkapalloilun parissa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Chelsean jättävä N’Golo Kanté saa rahakkaan sopimuksen Saudi-Arabiasta
- Arsenal ja Tottenham kiinnostuneet Englannin maajoukkuepelaajasta – jättämässä Valioliigasta pudonneen Leicesterin
- Fabrizio Romano: Kaikki valmista – Alexis Mac Allister siirtyy tällä summalla Liverpooliin
- Manchester Citylle huojentavia uutisia: Luottopelaaja sittenkin pelikunnossa Mestarien liigan finaalissa
- Guardian: Chelsea kiinnostunut La Ligassa säväyttäneestä keskikenttäpelaajasta – hintalappu selvillä
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Sergio Ramos kehottaa Harry Kanea siirtymään Real Madridiin
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Arsenal ja Tottenham kiinnostuneet Englannin maajoukkuepelaajasta – jättämässä Valioliigasta pudonneen Leicesterin
- Fabrizio Romano: Kaikki valmista – Alexis Mac Allister siirtyy tällä summalla Liverpooliin
- Chelsean jättävä N’Golo Kanté saa rahakkaan sopimuksen Saudi-Arabiasta
- Sergio Ramos kehottaa Harry Kanea siirtymään Real Madridiin
- Wilfried Zaha sai valtavan tarjouksen Saudi-Arabiasta
- Guardian: Chelsea kiinnostunut La Ligassa säväyttäneestä keskikenttäpelaajasta – hintalappu selvillä