Valioliigan sukeltamiskohu: Manageri puhutteli pelaajaa – “Kerroin omat mielipiteeni”

Hullin manageri Mike Phelan sanoo keskustelleensa sukeltamiskohun viime viikonloppuna keskelle ajautuneen Robert Snodgrassin kanssa.
Snodgrass meni Crystal Palacea vastaan helponnäköisesti nurin rangaistusalueella, ja tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku. Mies myönsi myöhemmin Twitterissä, ettei kaatuminen ollut missään tapauksessa rikkeen arvoinen.
– Pyydän anteeksi. Minun mielestäni se ei ollut ikinä rangaistuspotkun arvoinen, mutta aidosti luulin puolustajan liukuvan, joten yritin väistää taklauksen, Snodgrass kirjoitti.
– Mielestäni hän oli varsin perusteellinen, avoin ja rehellinen, ja toivottavasti voimme mennä siitä eteenpäin, Phelan kommentoi Sky Sportsille.
– Keskustelin hänen kanssaan ja kerroin omat mielipiteeni – ne pysyvät meidän välisinämme, mutta hän on täysin tietoinen velvollisuuksistaan. Hän on erittäin rehellinen, luultavasti joskus liiankin rehellinen.
Anteeksipyynnöstään huolimatta Snodgrass sai ottelun jälkeen täyslaidallisen faneilta, asiantuntijoilta ja entisiltä erotuomareilta. Burnleyn manageri Sean Dyche puolestaan teki ehdotuksen sukeltamisen kitkemiseksi.
Snodgrass with an awful dive. #hull #CrystalPalace #PremierLeague pic.twitter.com/HCLB19Y8MN
— Darryl (@DarrylJ88) 10. joulukuuta 2016
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Wilfried Zaha onnistui Old Traffordilla – Valioliigaseurat Mestarien liigassa tasatilanteissa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”
- Pep Guardiola lähettää Rodrin avaukseen – toipilaskaksikko myös Leipzigiin
- Arsenal joutunee Pohjois-Ranskassa kuumaan paikkaan – viranomaiset ottavat Mestarien liiga -illan tosissaan
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa
- Lähde: Valioliigan kuljetuskuningas useaksi viikoksi sivuun – Englannin A-maajoukkue tarvitsee korvaajan?
- Ihmeiden aika ei ole ohi! Lontoon liepeiltä hämmentävä sopimusuutinen
- Manchester Unitedissa epäonnistunut Wilfried Zaha ei pelkää paluuta Old Traffordille – ”En halunnut urani kuolevan”
- Zlatan Ibrahimovic kyseenalaistaa Erik ten Hagin pätevyyden – ”Mistä tällä valmentajalla on kokemusta?”
- Tottenham-Liverpool -ottelun jälkipyykki ei vielä pesty – isosta tuomiosta valitus
- Sir Jim Ratcliffe muuttamassa mielensä Manchester Unitedista
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Manchester Unitedissa epäonnistunut Wilfried Zaha ei pelkää paluuta Old Traffordille – ”En halunnut urani kuolevan”
- Athletic: Liverpool-tähti sivussa maajoukkuetaukoon saakka
- Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
- Ihmeiden aika ei ole ohi! Lontoon liepeiltä hämmentävä sopimusuutinen
- Chelsean jättihankinta avasi viimein maalitilinsä – Mauricio Pochettino kehui suojattiaan: ”Ei ole helppo sopeutua”
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa