Bayern Münchenin leirissä nautitaan Arsenalin läksyttämisestä – Tässä Bayernin herkullisimpia twiittejä
Kuva: Getty Images
Viimeistään eilisen jälkeen entistäkin useampi Arsenalin kannattaja taitaa nähdä painajaisia Bayern Münchenistä. Saksan mestarijoukkue haki Emirates Stadiumilta Mestarien liigan neljännesvälierien otteluparin toisen 5-1 -voittonsa ja eteni jatkoon musertavan ylivoimaisesti yhteismaalein 10-2. Arsenalille putoaminen kilpailun tässä vaiheessa oli seitsemäs perättäinen, ja syypäänä on kiusallisen usein ollut Bayern.
Kyseessä oli jo neljäs kerta, kun Arsenal ja Bayern München kohtasivat kilpailun neljännesvälierävaiheessa. Yhtään toista otteluparia ei ole pelattu neljännesvälierissä yhtä usein. Ja kuinka ollakaan, Bayern on napannut jatkopaikan joka kerta: keväällä 2005, 2013, 2014 ja 2017.
Kun Arsenal ja Bayern ovat kohdanneet kahteen otteeseen myös Mestarien liigan lohkovaiheessa – edellisen kerran viime kaudella – tuntevat joukkueet toisensa paremmin kuin hyvin. Ja tätä miellyttävää tuttavuutta Bayern München lämmittää erityisen mielellään sosiaalisessa mediassa.
Tuoreimpana irvailuna Bayern julkaisi twiitin, jossa sanaleikitellään tuloksella 10-2.
Bayern odotti nälkäisenä myös joulukuisia pudotuspeliarvontoja. Arsenal voitti vuosien tauon jälkeen oman lohkonsa, ja kun Bayern jäi oman alkulohkonsa kakkoseksi, nähtiin Saksassa mainio tilaisuus saada vastaan vanha tuttu. Ja kuinkas kävikään, ennustus piti kutinsa.
It's the @EmiratesFACup fifth-round draw tonight...
And we'll be keeping a close eye on ball No
️ arsn.al/2hMGzt
And we'll be keeping a close eye on ball No
Bayern Munich mock Arsenal after 5-1 mauling on Twitter: 'Same again next year?' - To top off a night of… dlvr.it/NNmXCC
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?