Tekikö Liverpoolin Jürgen Klopp virheen tammikuussa? – ”Osoittautumassa yhä kiusallisemmaksi”
Osa Liverpoolin faneista uskoo, että manageri Jürgen Klopp teki pahan virheen päästäessään toppari Mamadou Sakhon lainasopimuksella Crystal Palacen paitaan.
Sakhon välit Kloppin kanssa jäätyivät viime kesänä, kun hänet lähetettiin kurinpitosyistä kotiin Amerikan pre-season -kiertueelta, mutta Lontoossa alku on ollut vakuuttava.
Sakho, 27, on ollut Palacen avauskokoonpanossa kahdessa viime pelissä, jotka ovat tuoneet tilille kaksi voittoa ja kaksi nollapeliä. Liverpool puolestaan on menettänyt tämän vuoden puolella pisteitä Sunderlandille, Swansealle, Hullille ja Leicesterille.
Punapaidoilla oli vaikeuksia myös Burnleyn kanssa sunnuntain 2–1-voittopelissä. Moni näyttikin kaipaavan Sakhoa, ja virolaistoppari Ragnar Klavan sai osakseen kritiikkiä.
”Ragnar Klavan ei ollut koskaan riittävän hyvä Liverpoolin avauskokoonpanoon. On häpeällistä, että Klopp päästi Sakhon lainalle”, eräs Twitter-käyttäjä kirjoitti.
”Huolimatta siitä mitä hän pre-seasonilla teki, se on osoittautumassa yhä kiusallisemmaksi, että Klopp jäädytti Sakhon ulos joukkueesta niin pahasti”, tuumi toinen.
”Lainaa Sakho pois, jotta Klavan saa pelata. Kloppin tapa toimia”, manasi kolmas.
Palacen manageri Sam Allardyce kehuu Sakhoa pelaajaksi, jolla on itseluottamusta.
– Ei huono pelaaja pelaa noin montaa peliä Liverpoolissa. Hän on antanut puolustuspeliimme nosteen kahdessa pelaamassaan pelissä olemalla poikkeuksellisen hyvä, Allardyce sanoo.
Lähde: Croydon Advertiser
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Chelsea tavoittelee taas yhtä huippulupausta Brasiliasta
- Nottingham Forestin valitus hylättiin – pisterangaistus pysyy voimassa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Valioliiga-legendalta kovaa palautetta Casemirolle: ”Hänen pitäisi miettiä MLS:ää tai Saudi-Arabiaa”
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”