Chelsea kasvatti eroa kärjessä, Evertonille murskavoitto
Kello 17 Suomen aikaa alkoi yhteensä viisi Valioliiga-ottelua. Pelien maalinteko aloitettiin Lontoossa Riyad Mahrezin voimin. Vain Sunderlandissa jäätiin ilman maaleja. Chelsea on näiden pelien jälkeen 13 pisteen karkumatkalla liigan kärjessä.
Stoke-Chelsea
Marcos Alonso hankki vieraille vaparin hyvästä paikasta 13. peliminuutilla. Williain yllätti maalivahti Lee Grantin täydellisesti pudottamalla pallon etukulmaan, 0-1.
Willian fools everyone with a clever free-kick which creeps in at the near post.
Stoke 0-1 Chelsea bbc.in/2nPXc8V #STKCHE
25. minuutilla Jonathan Walters ja David Luiz iskivät keskialueella päänsä lujaa yhteen, vieraitten brasilialista hoidettiin kentän pinnassa pitkään. Molemmat kuitenkin palasivat täyteen toimintaan.
Stoke teki kulmapotkutilanteesta maalin 33. minuutilla, mutta avustava tuomari liputti tilanteen paitsioksi. Päätuomari Anthony Taylor keskusteli avustavan kanssa, ja piti tuomion voimassa. Saido Berahino oli selkeästi paitsiossa, mutta maalin tehnyt Bruno Martins Indi ei. Ensin mainitun katsottiin kuitenkin osallistuneen peliin tilanteessa riittävästi paitsion liputtamiseksi.
Hetkeä myöhemmin Taylor osoitti pallon pilkulle nähtyään Gary Cahillin rikkoneen Waltersia. Walters ampui rankkarin itse, voimalla ja ylös. 1-1.
Taylorin urakka ei helpottunut tämän jälkeen lainkaan. 38. minuutilla Ryan Shawcross, ja jo aiemmin varoitettu Diego Costa ottivat keskialueella rajusti yhteen. Ei varoituksia. Lähes seruraavassa tilanteessa Costa oli jälleen esillä. Philip Bardsley sai kortin osuttuaan espanjalaista polvitaipeen tuntumaan. Alusta asti todella kuumana käyneen Costan nimeä huudettiin voimalla pitkin jaksoa niin koti- kuin vieraskannattajien osastoilta.
66. minuutilla Alonso pamautti pallon vaparista ylärimaan, ja ajauitui tilanteen jälkeen kahakkaan Mame Dioufin kanssa. Molemmat selvisivät välienselvittelystä varoituksitta.
Kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Cahill saattoi naulata lopullisen niitin Chelsean mestaruudelle. Stoke-puolustus epäonnistui pahasti kulmapotkutilanteen purkamisessa, ja toppari pääsi iskemään irtopallon sisään.
Crystal Palace-Watford
Selhurst Parkilla saatiin odotella maalia aina 68. minuutille. Maalin teki Troy Deeney – omiin. Herhiläiskolossi yritti purkaa vaparitilannetta, mutta muuttikin tilanteen kotijohdoksi.
Everton-Hull
Ronald Koemanin komentama kotijoukkue otti johtoaseman itselleen yhdeksännellä peliminuutilla, maalintekijänä Dominic Calvert-Lewin. Nuorukaisen ura korkeimmalla sarjatasolla on alkanut melkoisella tavalla.
First goal.
Dominic Calvert-Lewin has got his Everton senior career off to a flyer bbc.in/2mU8l9v #EVEHUL #EFC
Goodison Parkin isäntien urakka helpottui 73. minuutilla, kun Hullin Tom Huddlestone hankki suoran punaisen kampituksesta.
A poor tackle and Tom Huddlestone has his marching orders.
Today just got harder for Hull, 1-0 down at Everton
Pian ulosajon jälkeen kentälle tullut Enner Valencia upotti Hullin 2-0-osumalla, oltuaan kentällä viisi minuuttia. Maaliin syöttö Romelu Lukakulta. Belgialainen iski vielä itsekin maalin, ja muutti numeroiksi 3-0 ajassa 90+1. Seuraava osuma maalitykin nimiin merkittiin ajassa 90+4.
West Ham-Leicester
Vaikeaa kautta läpi tahkova Hammers sai lisää kovuutta Leicesterin taholta. Ketut johtivat
seitsemän peliminuutin jälkeen jo kahdella maalilla.
Kotijoukkue nousi uudelleen mukaan otteluun Manuel Lanzinin vaparimaalilla, joka sai myös tunnetummasta Leicester-leiristä kehuja.
Vieraat palauttivat kahden maalin johtonsa 39. minuutilla Jamie Vardyn toimesta.
Kierroksen maali-ilottelussa seuraavan osuman teki Andre Ayew, joka onnistui 63. minuutilla.
Stoke-Chelsea 1-2 (1-1)
Crystal Palace-Watford 1-0 (0-0)
Everton-Hull 4-0 (1-0)
Sunderland-Burnley 0-0
West Ham-Leicester 2-3 (1-3)
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen