Ex Arsenal-pelaajalla ei löydy sympatiaa entiselle seuralleen – ”En voi olla nauramatta heille”
Nykyään Los Angeles Galaxyssa pelaava Ashley Cole, kertoi ITV:n televisio-ohjelmassa Arsenalista lähdöstään. 36-vuotias englantilainen pelasi Arsenalissa kuusi vuotta, kunnes siirtyi vuonna 2006 paikallisvastustaja Chelseaan. Cole vakuutti, että hänellä ei ole kaduttanut tuolloinen siirtyminen toiseen lontoolaiseen joukkueeseen.
– Minulla oli mahtavaa aikaa Arsenalissa ja tietenkin kaipaan vanhoja pelikavereitani. Olen kuitenkin mennyt eteenpäin. Olen voittanut urallani kaikki mahdolliset pokaalit, joten en sanoisi, että minulla kaduttaisi menneisyydessä tehdyt asiat.
Colelta kysyttiin ohjelmassa, onko hän salaa nauttinut entisen seuran menestyksettömyydestä hänen lähtönsä jälkeen.
– Jos olen rehellinen, niin kyllä. Nauran asialle itsekseni nykyäänkin.
– Minulla on paljon historiaa siellä. Tapa jolla lähdin, oli hieman ikävä, mutta mielestäni hekin olivat epäkunnioittavia minua kohtaan.
Vasen laitapuolustaja voitti Arsenalissa kahdesti Valioliigan. Sen jälkeen, kun Cole siirtyi pelaamaan Chelseaan José Mourinhon valmennukseen, Arsenal ei ole voittanut yhtään Valioliigan mestaruutta.
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen