Ammattivalmentajan analyysi: Mourinho teki jotain täysin poikkeuksellista – Contekin jähmettyi

Manchester United kukisti Chelsean 2-0 sunnuntai-illan valioliigaottelussa. José Mourinho pystyi eliminoimaan Chelsean vahvuudet tavalla, joka vaatii syvempää tarkastelua. Ottelulle kaksi omaleimaisen keskeistä tekijää olivat Unitedin ryhmityksen koheesio sekä Ander Herreran ja Eden Hazardin kaksinkamppailu. Nämä tekijät yhdessä tekivät ottelusta taktisesti yhden kauden mielenkiintoisimmista.

Unitedin muoto

Mourinhon ryhmitys Chelseaa vastaan oli eräänlainen hybridi kolmen topparin ja neljän pelaajan puolustuslinjan välillä. Vasen laitapuolustaja Matteo Darmian pelasi joukkueen ollessa pallottomana varsin sisällä ollakseen perinteinen neljän linjan laitapuolustaja. Mutta toisaalta Darmian pelasi hyvin selkeästi toisten toppareiden (Eric Bailly & Marcos Rojo) yläpuolella ollakseen ortodoksinen kolmen linjan toppari.

Varsinkin Unitedin muodon vetäytyessä syvemmällä omalle alueelleen Darmian sijoittui toppareiden yläpuolelle, jolloin Ashley Young putosi laidaltaan puolustuslinjaan. Itse pitäisin Darmianin roolia tässä kohtaa siis eräänlaisena laitapuolustajan ja laitatopparin välimuotona. Tämän lisäksi Bailly ja Rojo sijoittuivat toisiinsa nähden selkeästi lähemmäs ja keskemmälle suhteessa Darmianiin, jotta olisi voitu puhua perinteiseen tapaan toimivasta kolmen topparin linjasta. Myöskään Unitedin laitapelaaminen ei ollut selkeästi wing-backien tai laitapuolustajien toimintaa. Täten kutsuisin Mourinhon käyttämää ryhmitystä ennemminkin näiden eräänlaiseksi hybridiksi, jossa pelaajien roolitus oli hyvin spesifi ja se muuttui pelin painopisteiden mukaisesti. Esimerkiksi pallollisessa vaiheessa Unitedin edetessä ja pallon ollessa toppari Rojolla, Darmian sijoittui häneen nähden liian lähelle ollakseen laitapuolustaja. Toisaalta taas Darmian sijoittui liian leveälle ollakseen perinteisen kolmen linjan laitatoppari. Mielenkiintoista.

Oikealla laidalla Antonio Valencia pelasi selvästi perinteisempää neljän linjan hyökkäävän laitapuolustajan roolia ja putosi kurinalaisesti muun linjan avuksi, kun pelin painopiste oli hänen laidallaan. Pallollisessa vaiheessa Valencia piti tuttuun tapaan huolen Unitedin hyökkäyspään leveydestä, kun taas toisella laidalla tästä vastasi Ashley Young. Valencian keskimääräinen sijoittuminen oli kuitenkin selvästi vasemman laidan Youngia matalammalla, mikä on lähtökohtaisesti harvinaisempaa yleensä keskiarvoltaan samoille korkeuksille sijoittuville kummankin laidan wing-backeille. Lämpökartan kuvasta näkyy selvästi kuinka Valencia pelasi keskimääräisesti Youngia selvästi alempana. Valencian ja Youngin keskinäinen ero keskimääräisessä sijoittumisessa viittaisi siihen, että vasemmalla laidalla puolustusvastuu oli enemmän nimenomaan Darmianilla, kun taas oikealla laidalla se oli Valencialla. Tässä kohtaa toistuu siis sama toteamus: Mourinhon ryhmitys oli hyvin epäortodoksinen. Se ei ollut selkeästi joko tai, vaan enemmänkin siis eräänlainen epäsymmetrinen (esim. laitojen erilaiset korkeuserot) kahden järjestelmän elävä hybridi.

Ander Herreran rooli

Unitedin alakerran ryhmitys ei jäänyt ottelun ainoaksi taktisen syventyminen kohteeksi. Muodon painotukset ja eräänlaisen välimalliryhmityksen käyttäminen kiteytyivät Ander Herreran poikkeuksellisessa roolissa. Herrera sijoittui keskustassa Paul Pogban ja Maroune Fellainin alapuolelle ja keskittyi hyvin puhtaasti syömään pallottomassa vaiheessa pelitilaa Chelsean Hazardilta. Pogban ja Fellainin puolustaessa selvästi omia alueitaan, Herrera keskittyi sitäkin selvemmin puolustamaan mies miestä vastaan. Hän seurasi kuuliaisesti belgialaista hyvin läheltä tehden tämän iltapuhteesta hyvin tuskaisen. Tämän perusteella voitaneen myös pohtia koko Unitedin hybridiryhmityksen syntylähdettä. Tekikö Mourinho koko ottelusuunnitelmansa sen mukaan, että hän pyrkisi eliminoimaan yhden pelaajan – Eden Hazardin – pois pelistä?

Oliko täten siis kyseinen hybridimalli lähtökohtaisestikin suunniteltu palvelemaan parhaiten tätä tarkoitusta: huolehtimaan muiden alueiden tarvittavasta suojauksesta, jotta yksi pelaaja (Herrera) voisi keskittyä puhtaaseen miesvartiointiin? Unitedin ryhmitys antoi todellakin Herreralle hyvin tukea, jotta tämän oli mahdollista keskittyä periaatteessa pelaamaan vain yhtä vastustajaa vastaan. Esimerkiksi Darmian sijoittui monesti keskikentän pohjalle puolustamaan tilaa toppareiden edestä – tyypillisesti siis Herreran pelipaikan alueelta. Herrera hoiti puolustusroolinsa todella hyvin eikä Hazard päässyt missään vaiheessa ottelussa omalle mukavuusalueelleen – hankkimaan kosketuksia ja pelitilaa vastustajan keskikentän ja puolustuslinjan välistä. Herreran esitys kotijoukkueen keskikentällä hipoi täydellisyyttä, kun mies täydensi upean puolustustyönsä yhdellä maalisyötöllä sekä täysosumalla toisessa päässä. Voiko yksittäiseltä pelaajalta enää enempää vaatia?

Muutokset

Viitisen minuuttia Manchester Unitedin 2-0-maalin jälkeen Chelsea-luotsi Antonio Conte reagoi ja muutti omaa ryhmitystään. Varsin keskikertaisesti wing-backin roolissa esiintynyt Victor Moses otetiin vaihtoon ja hänet korvattiin Cesc Fàbregasilla. Samalla vieraiden muoto muuttui 4-2-3-1:een ja italialaisluotsin ajatus oli selvä: hän halusi yhden pelaajan lisää vastustajan linjojen väliin. Tuolla alueella Herreran vartioinnissa varjoon jäänyt Hazard kun ei päässyt tarpeeksi osallistumaan joukkueen pelaamiseen. Pedro oli pitkin ottelua ajautunut liiaksi oikealle laidalle eikä pystynyt sieltä tuomaan tarvittavaa tukea Chelsean keskisektorin murtautumiselle. Nyt Fàbregasin sisääntulon myötä oli tarkoitus tuoda ylimääräinen pelaaja tälle alueelle ja hämmentää näin myös Herreran Hazardiin kohdistunutta miesvartiointia.

Conte joutui kokemaan arvovaltatappion.

Kahden taktikon kohtaaminen ei olisi kuitenkaan mitään ilman pientä kissa ja hiiri -leikkiä. Mourinho vastasikin Conten siirtoon tuomalla kentälle toisen puolustavan keskikenttäpelaajan, Michael Carrickin. Mourinhon tekemän vaihdon myötä oltiin taas samassa tilanteessa. Kun Carrick keskittyi puolustamaan tilaa toppareiden etupuolelta, saattoi Herrera keskittyä taas Hazardin kontrollointiin. Näin myöskään Fàbregasin mukaantulo ei tuonut enää tarvittavaa ylivoimaa alueelle. Conte joutui kokemaan tässä kohtaa siis pienen arvovaltatappion. Nemanja Maticin tullessa vaihtoon reilut viisi minuuttia myöhemmin Fàbregas otti hänen paikkansa N’Golo Kantén vierestä toisena keskikentän pohjana. Samalla alkuperäinen ajatus ylimääräisestä linjojen väliin liikkuvasta pelaajasta hautautui tylysti. Näin ollen tilanne oli jälleen sama kuin ennen espanjalaisen kentälle tuloa: Unitedilla riitti pelaajia sekä puolustamaan tilaa että vartioimaan yhtä pelaajaa (Herrera/Hazard).

Loppupohdinta

Chelsea ei päässyt missään vaiheessa ottelua omalle pelilliselle mukavuusalueelleen. Nähdäkseni tähän löytyy kaksi keskeistä syytä. Ensinnäkin Unitedin aikainen maali muutti sekä pelin kulkua että taktista ennakkoasetelmaa. Kun molemmat ovat lähtökohtaisesti parempia puolustamaan organisoidusti syvällä ja iskemään nopeilla transitioilla, oli johtoasemassa pelaaminen näin ollen suosiollisempaa kotijoukkueelle. Toiseksi ja ehkäpä ratkaisevimmin Chelsean alavireisyyteen vaikutti Mourinhon onnistunut pelisuunnitelma sekä pitkälle mietitty ryhmitys, joka vaatisi vielä paljon tarkempaakin tutkiskelua.

Kaiken kaikkiaan ottelu oli upea.

Kyseessä oli hyvin mielenkiintoinen järjestelmä, jonka lokerointi johonkin tiettyyn perinteiseen numeromuodostelmaan ei tekisi sille kunniaa. Pelaajien sijoittuminen pelin painopisteiden mukaan sekä yksittäisten pelaajien spesifit roolitukset (muun muassa Herrera ja Darmian) olivat Valioliigan keskiverto-otteluihin verrattuna poikkeuksellisia. Ottelu oli sekä tuloksena että esityksenä suuri ehostus jo pariinkin kertaan kadotukseen tuomitun José Mourinhon maineelle. Se antoi varmasti myös hätäisimmille portugalilaisen arvostelijoille taas pientä ajateltavaa. Kaiken kaikkiaan ottelu oli upea: organisoituja ryhmityksiä siivittivät pelin sisäiset reagoinnit ja muutokset, jotka tekivät siitä taktisesti poikkeuksellisen mielenkiintoisen jalkapallo-ottelun. Kimmo Kantola Kirjoittaja on kasvatustieteiden maisteri. Hän toimii juniorivalmentajana Milanossa Accademia Internazionale Calciossa.

LUE MYÖS: