Ammattivalmentajan analyysi: Tekosyitä ei ole – tästä syystä Mourinho hävisi ensi kerran Wengerille

Arsenal kaatoi kotonaan Manchester Unitedin sunnuntain viimeisessä valioliigaottelussa. Gunners ylläpiti näin yhä toiveitaan Mestarien liigan karsintapaikkaan oikeuttavasta neljännestä tilasta. Tässä katsaus muun muassa vieraiden pelillisiin ongelmiin kentän molemmissa päissä, jotka siivittivät Arsène Wengerin suojatit voittoon.

Unitedin muoto ja roolitukset

José Mourinho oli tehnyt United -ryhmäänsä muutamia muutoksia. Muun muassa Paul Pogba, Marcus Rashford sekä Jesse Lingard aloittivat kaikki penkillä. Sen sijaan Wayne Rooney sekä Juan Mata nähtiin pienen tauon jälkeen Unitedin avauskokoonpanossa. Portugalilaisluotsi oli ohjeistanut joukkuettaan tuttuun tapaan varsin spesifisti. Joukkueen ryhmitys sekä pelaajien roolitukset muuttuivat selkeästi pelin pallollisissa – ja pallottomissa vaiheissa. Neljän puolustajan linjan päälle rakentui ryhmitys, jossa Michael Carrick toimi keskustan pohjapelaajana. Hänen yläpuolellaan Rooney ja Ander Herrera toimivat selkeästi Carrickin kontrollointitehtävää rakentavammissa rooleissa. Carrickin syötöt suuntautuivat pääosin lähelle – joko Rooneylle tai Herreralle. He liikkuivat pelin painopisteen mukaan hakemaan useimmiten palloa joko Carrickiin nähden sivulta tai etuviistosta. Unitedin muoto keskialueella oli usein etenemisvaiheessa timantti, kun Carrickin, Rooneyn ja Herreran muodostelman täydensi oikealta laidalta usein kymppipaikalle liikkunut Mata. Rotaatio Unitedin keskustan muodossa oli pallollisena aktiivista. Mata saattoi jatkaa esimerkiksi kuljetuksen jälkeen liikettään vasemmalle laitakaistalle, jolloin Henrikh Mkhitarjan liikkui sieltä taas poispäin keskustaan kymppipaikalle. Pallottomassa pelin vaiheessa United puolestaan laski aika nopeasti matalaan blokkiin, jolloin painottoman laidan laitapelaaja (Mkhitarjan tai Mata) putosi hyvin kurinalaisesti puolustuslinjaan viidenneksi pelaajaksi. Myös Unitedin puolustuspään peliteoissa oli havaittavissa selviä roolituksia pallollisen vaiheen tapaan. Esimerkiksi oikean laidan laitayhteistyössä (pallo ollessa oikealla) laitapuolustaja Axel Tuanzebe lähti usein matalassa blokissa linjasta ulos prässäämään pallollista pelaajaa jättäen Matan varmistamaan linjaan. Sama toistui muutaman kerran myös Unitedin vasemmalla puolella. Matteo Darmian liikkui pois linjasta ja prässäsi pallollista, kun Mkhitarjan puolestaan jäi puolustuslinjaan. Ne muutamat harvat kerrat, kun Mourinhon miehistö prässäsi (hidasti) hieman ylempää Arsenalin hyökkäykseen lähtöä, oli joukkueen muoto tällöin 4-4-2. Rooney liikkui Anthony Martialin kaveriksi ohjaamaan Arsenalin toppareiden syöttösuuntia.

Arsenalin pallollinen pelaaminen

Kun Arsenal viikko sitten pelasi samalla 3-4-2-1–muodolla Tottenhamia vastaan, joukkueen esitys jäi luokattomaksi. Tuolloin se ei uskaltanut kontrolloida peliä pallollisena ja luopui pelivälineestä liian helposti. Tällöin myös joukkueen wing-backit jäivät varsin matalalle eikä heidän tuoma mahdollinen leveysetu konkretisoinut millään tavoin joukkueen pallollisessa etenemisessä. Nyt Unitedia vastaan tilanne oli toinen. Vaikka United antoi Spursia enemmän tilaa etenemiselle, oli Arsenal silti pallollisessa pelaamisessaan selvästi viikon takaista esitystään parempi. Ennen kaikkea joukkue pyrki säilyttämään kontrollin paineenkin alla eikä sortunut hätäisiin pallonmenetyksiin yhtä usein. Arsenalin selvästi parantuneelle pallolliselle pelaamiselle löytyi kaksi keskeistä syytä – siis Unitedin matalamman prässin lisäksi.

Ensinnäkin Arsenal käytti rohkeammin (=paremmin) wing-backejaan (Alex Oxlade-Chamberlain & Kieran Gibbs) etenemisessään. Näiden laitakaistoilta keskelle suuntautuneiden kontrollisyöttöjen (pallonhallinnan ylläpitäminen/ei välttämättä etenevä syöttö) kautta on mahdollista nostaa laitapelaajia kontrolloidusti ylemmäksi kenttäryhmityksessä. Täten siis pallonhallinnan ylläpitäminen vastustajan kenttäalueella (pitkä hyökkäys) on helpompaa. Toiseksi Arsenalin kymppialueen kaksikko Alexis Sánchez–Mesut Özil liikkui huomattavasti paremmin pelattavaksi pitkän hyökkäyksen pallonhallintavaiheessa. Arsenalin keskustan pohjapelaajista Granit Xhaka jäi useimmiten pallollisessa vaiheessa alemmaksi ja hänen viereensä liikkui useimmiten oikealle Özil tai vasemmalle Sánchez. Tällöin Aaron Ramsey liikkui päinvastoin keskustan pohjalta ylöspäin. Hänen pystysuuntaisella liikkeellään haluttiin sekä liikuttaa Unitedin keskustaa että luoda murtautumisuhkaa walesilaisen tunnetusti hyvien syvyysjuoksujen muodossa. Unitedia vastaan nähtiin siis selvästi moniulotteisempi Arsenal kuin viikon takaisessa umpisurkeassa tappio-ottelussa Spursia vastaan.

Man Unitedin ongelmat

Arsenalin pallollisen pelaamisen parantuminen oli selkeästi yhteydessä myös Unitedin pelillisiin ongelmiin Emirates-stadiumilla. Ensiksikin Arsenalin vahva pallollinen pelaaminen ja eritoten pyrkimys (jota ei Spursia vastaan Wengerin suojateilla ollut) pelin kontrollointiin pallonhallinnalla sai joukkueen ryhmityksestä parhaan irti. Nyt kolmen topparin ja wing-backien yhdistelmä toimi stabiilimmin, kun wing-backeista saatiin irti suurempi hyöty nimenomaan myös puolustussuuntaan. Kun omat wing-backit voivat pallonhallinnan kautta sijoittua ylemmäs vastustajan alueella, sitoi se myös vastustajan laitapelaajia alemmas omalle alueelleen vieden tehoja näiden hyökkäyspelaamisesta. Arsenalia vastaan yksi Unitedin keskeisimmistä pelillisistä ongelmista oli siis se, että vastustajan laitapelaajat pystyivät pitämään Unitedin virkaveljet kaukana vaara-alueista. Näin he eivät päässeet nousemaan laidoiltaan tarpeeksi luodakseen uhkaa Arsenalin puolustukselle. Vaikka Unitedin pelaajat hyödynsivät etenemisessään rotaatiota ja pelaajat liikkuivat paljon, ei tilojen tyhjennys ja täyttö toiminut optimaalisesti. Joukkueen muoto oli liian kapealla ja laidoilta puuttui uhka – varsinkin kun Arsenalin viiden pelaajan puolustuslinja sijoittui varsin moitteettomasti.

Mourinhon miehistön ylimmät pelaajat olivat miltei kaikki varsin puhtaita keskikaistan pelaajia, mikä näkyi myös laitauhkan muodostamisessa. 1v1-pelotetta ei juurikaan ollut eikä laitapuolustajien nousujen puute myöskään helpottanut ylivoimien muodostamista laitakaistoille. Jos laidoilta ei sitten edes haluttukaan edetä, niin kysymykset kohdistuvat myös Unitedin keskisektorin murtautumiseen: kuka liikkuisi syvyyteen ja miten? Esimerkiksi Martialin syvyysjuoksut olivat hyvin harvassa läpi ottelun ja hänellekin pystypalloja haettiin enimmäkseen kulmalippua kohden. Laitauhan puutteen konkretisoima murtautumisongelma ei kuitenkaan ollut Mourinhon ainoa murheenkryyni ottelussa. Harmaita hiuksia United-luotsille aiheutti myös joukkueen puolustaminen. Molemmat Arsenalin maalit olivat esimerkkejä huonosta puolustustyöskentelystä. Avausosumassa Herreran selänkääntö ja niiaus hakevat vertaistaan löysän puolustelun malliesimerkkinä. Toisessa takaiskumaalissa puolestaan korostui sekä laitakaistan että maalinedustan puolustaminen. Ensin Darmian ei päätyrajan lähellä tehnyt elettäkään häiritäkseen Oxlade-Chamberlainen keskitystä. Lopuksi Danny Welbeck pääsi puskemaan täysin vapaasti vitosen viivalta Chris Smallingin ja Tuanzeben välistä.

Loppupohdinta

Unitedin peli on yskähdellyt läpi kauden eikä Mourinho ole löytänyt haluamaansa permanenttia joukkueen ryhmitykseen. Kokoonpanot ja ryhmitykset ovat eläneet läpi kauden eikä laadukas materiaali ole päässyt lähellekään täyttä potentiaaliansa. Se on aina valmentajan kannalta hankala ja kiusallinen tilanne. Mourinhon ottelusuunnitelmat vieraspeleihin sarjan ”isoja” joukkueita vastaan ovat olleet varsin defensiivisiä eikä vierailu Emirates-stadiumille tehnyt tässä poikkeusta. Joukkue laski nöyrästi matalaan blokkiin ja laitahyökkääjät istuivat puolustuslinjassa. Defensiivisen ottelusuunnitelman onnistuminen vaatii kuitenkin kahta asiaa: stabiilia puolustustyöskentelyä sekä tarvittavan uhan luomista hyökkäyspäässä. Kun vastustajan halutaan kontrolloivan peliä pallollisena, on joukkueen kestettävä pallollinen paine ja tehtävä laadukkaita puolustustekoja kokonaiset 90 minuuttia. Silloin ei ole varaa niiailla pois laukauksen edestä tai puolustella puolittain laidalla tai oman vitosen viivan tuntumassa.

Toivottavasti Wenger muistaa pohtia, miksi voitto tuli.

Toisekseen on pystyttävä luomaan tarpeeksi uhkaa, että maalin syntymiselle luodaan edellytykset. Nyt Unitedin pelaaminen hyökkäysalueella oli liian kapealla eikä kolmen topparin järjestelmää kyetty horjuttamaan: ei uhkaa laidoilta – eikä myöskään syvyyteen. Mourinho muutti ryhmitystään vaihtojen myötä kahden kärjen 4-4-2:een, mutta ongelmat pysyivät samankaltaisina. Miksi esimerkiksi Lingard pysyi vasemmalla varsin puolustavassa roolissa, vaikka 2-0 oli jo taululla? Tai miksi Martialille haettiin pystypalloja sivurajan tuntumaan, kun kahdella kärjellä (Rashfordin mukaan tulon myötä) pelattaessa olisi voitu luoda edes pientä painetta vastustajan kolmelle topparille? Wenger varmaan myhäilee ja toivottavasti myös muistaa pohtia miksi voitto tuli: ”Olisiko Spursiakin vastaan pitänyt sittenkin olla pallollisessa pelaamisessa rohkeampi?” tai ”miksi onnistuimme pitämään Unitedin laitapelaajat niin pimennossa?” Kimmo Kantola Kirjoittaja on kasvatustieteiden maisteri. Hän toimii juniorivalmentajana Milanossa Accademia Internazionale Calciossa.

LUE MYÖS: