Ulosajo kuohutti Valioliigassa – Man United -legenda sanoo: ”Toimin noin jokaisessa kaksinkamppailussa”
Sky Sportsin asiantuntijana työskentelevän Gary Nevillen mielestä Manchester Cityn Kyle Walkerin punainen kortti maanantai-illan Everton-ottelussa oli väärä tuomio.
Walker sai ottelun toisen varoituksensa, kun hänen katsottiin huitaisseen kyynärpäällä Dominic Calvert-Lewiniä. TV-kuvien perusteella näytti kuitenkin siltä, että englantilainen vain peruutti päin vastustajaa.
Neville uskoo, että neljäs erotuomari Michael Oliver vaikutti ratkaisevasti erotuomari Robert Madleyn päätökseen.
– Rehellisesti sanoen ajattelin silloin – ja ainoastaan erotuomari pystyy kertomaan sen meille – että Michael Oliver oli mukana. Neljäs erotuomari näki tilanteen hyvin, mutta me emme tiedä, eivätkä erotuomarit kerro meille, entinen Manchester Unitedin kippari kommentoi Sky Sportsin lähetyksessä.
– He kommunikoivat toisensa kanssa, he ovat yhteydessä ja he ovat aktiivisia tuomareita. Emme pääse haastattelemaan erotuomareita, mutta minusta oikeasti tuntui siltä, että hänelle annettiin tietoa.
Cityn manageri Pep Guardiola ei suostunut puhumaan ottelun jälkeen tuomareista, mutta Nevillellä oli tilanteeseen selkeä näkemys.
– Mielestäni Kyle Walker ei tehnyt mitään väärää siinä. Minä toimin noin jokaisessa kaksinkamppailussa. Jos joku on sinua isokokoisempi, silloin sinä järjestäydyt paikoillesi, otat kontaktin ennen pallon tuloa ja yrität puskea sitä, Neville kertasi.
– Hän kaatui, eikä meillä ole maailman selkein kuvakulma siitä, osuiko olkapää hänen leukansa alle.
Pisteet jaettiin maalein 1–1, joten kummallakin joukkueella on nyt koossa neljä pistettä. Walker pyysi Sky Sportsin mukaan ulosajoaan tiistaina anteeksi.
Lähde: Manchester Evening News
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Chelsea tavoittelee taas yhtä huippulupausta Brasiliasta
- Nottingham Forestin valitus hylättiin – pisterangaistus pysyy voimassa
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Valioliiga-legendalta kovaa palautetta Casemirolle: ”Hänen pitäisi miettiä MLS:ää tai Saudi-Arabiaa”
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”