12 seuraa rikkonut siirtoennätyksensä kulutusjuhlissa – Tässä kunkin seuran historian kallein pelaaja

Valioliigan kesän siirtoikkunan sulkeutumiseen on aikaa vielä yli viikko, mutta jo keskiviikkona syntyi uusi ennätys yhden siirtoikkunan aikana maksettujen siirtosummien määrässä. Ennätys syntyi, kun Southampton hankki keskuspuolustaja Wesley Hoedtin Laziosta 15 miljoonalla punnalla.
Hoedtin siirron jälkeen valioliigaseurat olivat käyttäneet siirtoihin kesän aikana jo 1,18 miljardia puntaa, eli 1,28 miljardia euroa.
Viimeisen vuoden aikana 18 nykyisestä 20 valioliigaseurasta on pannut seuran siirtoennätyksen uusiksi, ja 12 näistä on kirjauttanut ennätyksen tänä kesänä. Jokunen seura jopa sarjanousija Huddersfieldista lähtien jopa useampaan otteeseen.
Eniten rahaa on käyttänyt Manchester City, joka on muun muassa tehnyt Kyle Walkerista maailman kalleimman puolustajan. Hoedtin siirtoon mennessä valioliigaseurat olivat toki saaneet myyntituloinakin 620 miljoonaa puntaa, joten nettotappiot ovat ”vain” 565 miljoonaa puntaa.
Todellinen outolintu joukossa on Newcastle, jonka siirtoennätys on peräti 12 vuoden takaa, legendaarisen Michael Owenin nimissä. Myös Manchester Cityn ennätys on hieman yllättäenkin yli 12 kuukautta vanha, eli kesältä 2015.
Alla on listattuna jokaisen nykyisen valioliigaseuran historian kalleimmat hankinnat (puntina ilmoitetut siirtosummat muunnettu euroiksi 23.8. kurssilla):
Arsenal: Alexandre Lacazette, 50,4 miljoonaa (Lyonista kesällä 2017)
Bournemouth: Nathan Aké, 21,7 miljoonaa (Chelseasta kesällä 2017)
Brighton: Jose Izquierdo, 14,6 miljoonaa (Club Bruggesta kesällä 2017)
Burnley: Chris Wood, 16,3 miljoonaa (Leedsistä kesällä 2017)
Chelsea: Álvaro Morata, 75,9 miljoonaa (Real Madridista kesällä 2017)
Crystal Palace: Christian Benteke, 29,3 miljoonaa (Liverpoolista kesällä 2016)
Everton: Gylfi Sigurdsson, 48,8 miljoonaa (Swanseasta kesällä 2017)
Huddersfield: Steve Mounié, 12,4 miljoonaa (Montpellieristä kesällä 2017)
Leicester: Islam Slimani, 32,2 miljoonaa (Sporting Lissabonista kesällä 2016)
Liverpool: Mohamed Salah, 40 miljoonaa (AS Romasta kesällä 2017)
Manchester City: Kevin De Bruyne, 58,5 miljoonaa (Wolfsburgista kesällä 2015)
Manchester United: Paul Pogba, 96,5 miljoonaa (Juventuksesta kesällä 2016)
Newcastle: Michael Owen, 18,4 miljoonaa (Real Madridista kesällä 2005)
Southampton: Mario Lemina, 19,5 miljoonaa (Juventuksesta kesällä 2017)
Stoke: Gianneli Imbula, 19,8 miljoonaa (Portosta kesällä 2016)
Swansea: Borja Bastón, 16,8 miljoonaa (Atlético Madridista kesällä 2016)
Tottenham: Davinson Sánchez, 45,5 miljoonaa (Ajaxista kesällä 2017)
Watford: Andre Gray, 20,1 miljoonaa (Burnleysta kesällä 2017)
West Bromwich: Nacer Chadli, 14,1 miljoonaa (Tottenhamista kesällä 2016)
West Ham: Marko Arnautovic, 26 miljoonaa (Stokesta kesällä 2017)
Valioliigan siirtoikkuna sulkeutuu Suomen aikaa 1.9. klo 1 aamuyöllä. Kaikki siirtoikkunan siirrot ovat nähtävissä siirtomarkkinasivullamme.
Lähteet: The Telegraph ja Daily Star
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”