Ronald Koemanista tuli muutama päivä sitten kolmas päävalmentaja, joka on tällä kaudella saanut potkut Valioliigasta.

Everton-luotsi kertoi hollantilaiselle VI-lehdelle, että alamäki alkoi Romelu Lukakun myynnistä. Manchester Unitediin myydystä Lukakusta Everton sai ison määrän rahaa, mutta tilalle ei onnistuttu Koemanin mukaan ostamaan tarpeeksi hyvää korvaajaa.

– Olin kaavaillut [Arsenalin] Olivier Giroudia sille paikalle, Koeman sanoi VI:lle Sky Sportsin mukaan.

– Hän olisi sopinut meille täydellisesti, mutta ihan viime hetkellä hän päättikin jäädä Lontooseen ja Arsenaliin.

– Sitä oli todella vaikeaa niellä. Sanokaa minulle, mistä olisimme saaneet paremman hyökkääjän?

– Lukaku oli meille niin tärkeä, ei pelkästään maalien muodossa. Jos peli ei mennyt suunnitelmiemme mukaan, meillä oli aina se varavaihtoehto että saatoimme pelata pitkää palloa häntä kohti.

– Yhtäkkiä meiltä puuttui tuollainen pelaaja. Nikola Vlasic ja Wayne Rooney ovat pelaajia, jotka haluavat palloa jalkaan.

Otteluohjelma poikkeuksellisen vaikea

Koemanin mukaan alkukauden otteluohjelmakaan ei olisi voinut olla kovin paljon vaikeampi. Everton kohtasi ensimmäisen viiden kierroksen aikana muun muassa Manchester Cityn, Chelsean, Tottenhamin ja Manchester Unitedin.

– Olin lomalla, kun sain sähköpostitse Valioliigan otteluohjelman. Katsoin sitä ja tajusin, että ensimmäisen yhdeksän kierroksen aikana kohtaisimme viisi viime kauden TOP 6 -joukkuetta: Chelsean, Tottenhamin, Man Cityn, Man Unitedin ja Arsenalin.

– Katsoin sitä uudestaan ja sanoin ääneen: ”Huh! Tästä ei tule helppoa. Etenkin kun samaan aikaan pelataan Eurooppa-liigaa.” Ja ennen kaikkea siksi, että olin menettänyt Lukakun.


Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!