Liverpool-pelaajan agentti: ”Hänen on siirryttävä tammikuussa joukkueeseen jossa tulee peliaikaa”

Liverpoolissa pelaa muutamia hylkiöitä. Tai ei pelaa, vaan lähinnä istuu katsomossa.
Yksi heistä on Marko Grujić. 21-vuotias keskikenttämies siirtyi Pooliin Belgradin Punaisesta Tähdestä talvella 2016 – siis lähes kaksi vuotta sitten. Sen kevään Grujić vielä pelasi lainalla Serbiassa, mutta kesästä 2016 alkaen nuorukainen on ollut Liverpoolissa.
Viime kaudella Grujić pelasi viidessä valioliigaottelussa yhteensä huimat 39 minuuttia. Tahti on aika lailla pysynyt samana, sillä tällä kaudella valioliigassa on tullut kahdessa ottelussa vastuuta yhteensä 13 minuuttia. Mestarien liigassa minuutteja on kuusi.
Grujić pelaa nyt – ja pelasi viime kaudella – lähinnä Liigacupia ja reservien Valioliiga 2:ta. Ei ehkä ihan sitä, mitä ajateltiin kaksi vuotta sitten kun Liverpool pulitti miehestä seitsemän miljoonaa euroa. Nyt Grujićin agentti Zoran Stojadinović avautui asiakkaansa tilanteesta.
– Grujićin on lähdettävä tammikuussa lainalle joukkueeseen, jossa hän saa peliaikaa, Stojadinović sanoi kotimaansa Blić-lehdelle Sky Sportsin mukaan.
– Sen on oltava englantilainen seura, jottei tapahtuisi samaa virhettä kuin Lazar Markovićin kohdalla. Jos Lazar olisi ollut minun asiakkaani, en olisi ikinä ohjeistanut häntä siirtymään pois Englannista.
Niin, Marković on Grujićin tavoin melkoisessa hylkiön asemassa. Pool osti miehen peräti 25 miljoonalla eurolla Benficasta kesällä 2014. Nyt alla on jo kolme eri lainapestiä ja vain 34 ottelua Liverpoolin paidassa. Tällä kaudella Marković ei ole pelannut kertaakaan Liverpoolin edustusjoukkueessa.
– Hän vaihtoi maata. Siinä vaihtui myös tyyli, jolla pelataan, temperamentin taso ja ilmasto. Paluu Liverpooliin oli mahdoton tehtävä, Stojadinović sanoi.
– Jos palataan Grujićiin, häntä arvostetaan paljon Liverpoolissa. Siksi hän ei ole lähtenyt mihinkään. Seura ei ole halunnut hänen lähtevän.
– Mutta hän tarvitsee peliminuutteja. Siksi laina tammikuussa on hänelle paras vaihtoehto.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- TyC Sports: Liverpoolin jättihankinta toteutuu seuraavien päivien aikana – pelaajan agentti matkustaa Englantiin
- Virallista: Laitapuolustaja jatkosopimukseen Manchester Unitedin kanssa: ”Intohimoni tätä seuraa kohtaan on vain kasvanut”
- Aston Villan legenda jättää seuran – ”Kannattajien vankka suosikki”
- Kokenut Valioliiga-tuomari jää eläkkeelle
- Tottenham on hankkimassa lainataiturinsa pysyvästi
- Virallista! Brentford hankki Hollannin maajoukkuevahdin
- Arsenalilla ei aikomustakaan luopua nuorukaisestaan – vaikea kausi alla
- AC Milan tavoittelee Chelsean kasvattia
- Taas loukkaantuminen – Man Unitedin hyökkääjä sivuun FA Cupin finaalista
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Taas loukkaantuminen – Man Unitedin hyökkääjä sivuun FA Cupin finaalista
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- Virallista! Brentford hankki Hollannin maajoukkuevahdin
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Tottenham on hankkimassa lainataiturinsa pysyvästi
- Kokenut Valioliiga-tuomari jää eläkkeelle
- Aston Villan legenda jättää seuran – ”Kannattajien vankka suosikki”