Times: Manchester United -pelaaja pelkää joutuvansa myydyksi ensi kesänä
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin puolustusosastoon odotetaan muutoksia seuraavan kahden siirtoikkunan aikana.
Uutisoimme pari päivää sitten The Telegraphiin pohjautuen, että José Mourinho kaipaisi vahvistuksia niin oikean kuin vasemman laitapakin tontille (lue uutinen tästä). Samalla Mourinho on valmis luopumaan Luke Shaw’sta, Matteo Darmianista ja Daley Blindistä.
Nyt The Times vahvistaa osaltaan tiedon. Lehden mukaan Blind pelkää joutuvansa myydyksi ensi kesänä.
27-vuotiaan Blindin nykyinen sopimus päättyy ensi kesänä. United mitä todennäköisimmin aktivoi sopimuksessa olevan option lisävuodesta. Option aktivoinnin taustalla ei kuitenkaan ole se, että Blind haluttaisiin pitää, vaan se, että United saisi Blindistä korvauksen siirtomarkkinoilla.
Blind siirtyi Unitediin Ajaxista kesällä 2014. Siirtosumma oli tuolloin 17,5 miljoonaa euroa. Hollantilainen oli Valioliigassa avauskokoonpanossa viimeksi elokuussa. Kaiken kaikkiaan Blind on saanut tällä kaudella peliaikaa 11 ottelussa – suurimmaksi osaksi cup-kilpailuissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa