Lähde: näin valioliigaseura aikoo käyttää saamansa 80 miljoonaa – Liverpool-hyökkääjä yksi tavotteista
Kuva: Getty Images
Southampton sai käytettäväkseen noin 80 miljoonaa euroa tammikuun siirtomarkkinoille, kun se myi puolustajansa Virgil van Dijkin kyseisellä summalla Liverpooliin.
The Telehraphin mukaan seura tavoittelee van Dijkista saaduilla rahoilla kolmen vahvistuksen hankkimista, joista tärkein lienee korvaaja hollantilaispuolustajalle.
Lähde uutisoi, että tuohon rooliin vahvinten on ehdolla Swansean Alfie Mawson. 23-vuotias toppari teki viime kaudella läpimurtonsa ja Englannin nuorisomaajoukkueissa vastuuta saanut puolustaja on alkanut kolkutella ovia jo A-maajoukkueeseenkin.
Mawsonin lisäksi lähde nosti esiin kaksi muuta nimeä. Koko kolmikon nimekkäin kaappaus olisi Liverpoolin Daniel Sturridge, mutta myös Ryan Sessegnonin hankinta olisi kova temppu, sillä hänen perässään kerrotaan olevan muun muassa Manchester United, Tottenham ja espanjalaisseura Real Madrid.
Sturridge on jäänyt tällä kaudella pieneen rooliin Jürgen Kloppin alaisuudessa. Hän on päässyt kentälle Valioliigassa yhdeksän kertaa ja avauskokoonpanoon hän on mahtunut vain viidesti. Heikosta kaudesta huolimatta 28-vuotias hyökkääjä on osoittanut olevansa parhaimmillaan erinomainen hyökkääjä. Hän on tehnyt maalirikkaimmalla Valioliiga-kaudellaan 22 osumaa.
17-vuotias Sessegnon on puolestaan yksi Englannin kiinnostavimpia nuorukaisia. Iästään huolimatta laitapuolustajana ja -hyökkääjänä viihtyvä nuorukainen on ollut tällä kaudella yksi Fulhamin parhaista pelaajista.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”