Top 10: Tässä Valioliigan historian parhaat tammikuun hankinnat
Kuva: Getty Images
Tammikuun siirtoikkuna aukeaa heti viikonlopun vaihduttua uudeksi viikoksi ja vuoden uudeksi vuodeksi. Varaslähtö Valioliigan siirtohulinoihin otettiin tosin jo keskiviikkona, kun Liverpool vahvisti hankkineensa keskuspuolustaja Virgil van Dijkin uudella puolustajien ME-summalla, 75 miljoonalla punnalla Southamptonista.
Van Dijkin siirto tulee epäilemättä jäämään yhdeksi tulevan siirtoikkunan suurimmista kaupoista, mutta vasta tulevat kuukaudet ja vuodet näyttävät, miten merkittävä kauppa se on historiallisessa vertailussa. Muistelemme tässä jutussa kuitenkin joitain takavuosien tärkeimpiä tammikuun siirtoja.
10. Brede Hangeland, FC Kööpenhamina -> Fulham (2,5 miljoonaa puntaa vuonna 2008)
Norjalaistoppari pelasi Fulhamissa peräti 272 ottelua ja oli mukana viemässä seuraa Eurooppa-liigan loppuotteluun kaudella 2009-2010.
9. Gary Cahill, Bolton -> Chelsea (7 miljoonaa puntaa vuonna 2012)
Cahill oli Chelseaan siirtyessään jo 27-vuotias, mutta Stamford Bridgellä todella tiedettiin, mitä oltiin tekemässä. Cahill kantaa nykyään Chelseassa kapteenin nauhaa, on pelannut Bluesissa jo yli 250 ottelua, ja juhlinut paria Valioliigan voittoa sekä Mestarien liigan mestaruutta. Aikojen muuttumisesta kielii jotain ehkä se, että Cahill-kauppa on pelaajan pelipaikan, iän ja jota kuinkin myös vanhojen ja uusien seurojen statukselta vertailukelpoinen tammikuun 2018 Virgil van Dijkin siirtoon, mutta niinpä vain van Dijkista maksetaan 68 miljoonaa puntaa enemmän.
8. Daniel Sturridge, Chelsea -> Liverpool (12 miljoonaa puntaa vuonna 2013)
Liverpool sai Chelseasta maajoukkuetason hyökkääjän ihan sopuisaan 12 miljoonan hintaan. Sturridge löysi nopeasti yhteisen sävelen Luis Suárezin kanssa, ja huippukaudella 2013-2014 hän viimeisteli komeat 21 liigamaalia. Loukkaantumiset ovat kuitenkin vaivanneet vuodesta toiseen, ja Sturridgen tie saattaakin viedä tässä tammikuussa Liverpoolista poispäin.
7. Javier Mascherano, West Ham -> Liverpool (lainalla vuonna 2007)
Liverpool sai ”Jefeciton” riveihinsä pitkän kabinettitaiston jälkeen kevättalvella 2007. Laina muutettiin seuraavana kesänä reilut 18 miljoonaa puntaa maksaneeksi pysyväksi siirroksi ja argentiinalainen pelasi Liverpoolissa kaikkiaan reilut kolme kautta. Kesällä 2010 Mascherano siirtyi 22 miljoonalla punnalla Barcelonaan, ja loppu on historiaa.
6. Nemanja Matic, Benfica -> Chelsea (21 miljoonaa puntaa vuonna 2014)
Loistava löytö Chelsealta. Oli mukana voittamassa kahta liigamestaruutta, ja päästettiin sokeeraavasti viime kesänä Manchester Unitediin 40 miljoonalla punnalla. Viime kesän parhaita tai pahimpia kauppoja – riippuen siitä, keneltä kysytään.
5. Branislav Ivanovic, Lokomotiv Moskova -> Chelsea (9 miljoonaa puntaa vuonna 2008)
376 ottelua Chelsean paidassa, kaksi valioliigamestaruutta ja yksi Mestarien liiga -titteli eivät jätä selittelyille sijaa. Kiitollinen Chelsea päästi Ivanovicin yhdeksän menestyksekkään kauden jälkeen viime talvena ilmaissiirrolla Pietarin Zenitiin. Miljoona per kausi ei todellakaan ollut kallis hinta tunnollisesta ja ahkerasta serbialaisesta.
4. John Stones, Barnsley -> Everton (3 miljoonaa puntaa vuonna 2013)
Everton hankki Stonesin 18-vuotiaana lupauksena liki pilkkahintaan, eikä joutunut katumaan päätöstään. Stones nousi nopeasti paitsi Evertonin runkomieheksi niin myös Englannin A-maajoukkueeseen. Topparin arvo nousikin kohisten, sillä Pep Guardiola osti miehen 3,5 vuotta myöhemmin Manchester Cityyn noin 16-kertaisella summalla.
3. Nemanja Vidic, Moskovan Spartak -> Manchester United (7 miljoonaa puntaa vuonna 2006)
Serbitoppari pelasi Unitedissa tasan 300 ottelua, ja voitti viisi valioliigamestaruutta sekä kerran Mestarien liigan. 8,5 kauden aikana Vidic valittiin neljästi Valioliigan tähdistökentälliseen ja kahdesti koko sarjan parhaaksi pelaajaksi. Ei paha hintakaan noille tuloksille.
2. Patrice Evra, Monaco -> Manchester United (5,5 miljoonaa puntaa vuonna 2006)
12 vuoden takainen tammikuu meni Unitedilta aika lailla nappiin, kun samalla ovenavauksella sisään saatiin Vidic ja Evra. Ranskalaisen laitapakin ansiot kestävät täysin vertailun Vidiciin ja hinta oli hitusen edullisempi.
1. Luis Suárez, Ajax -> Liverpool (22,8 miljoonaa puntaa vuonna 2011)
82 maalia 133 ottelussa on huima saldo, ja sen huippuna on 31 maalia 33 ottelussa uruguaylaiskärjen viimeisellä Liverpool-kaudella. Vain mestaruus jäi puuttumaan, mutta muuten Suárezin hankinta oli Liverpoolilta melkoinen täysosuma. Kuten tunnettua on, pelaa Suárez tätä nykyä Barcelonassa, mutta puille paljoille ei Liverpoolin tarvinnut jäädä, vaan myyntihinta oli lähes kolminkertainen ostohintaan verrattuna.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä