Liverpool, Man United ja muut jäivät nuolemaan näppejään – himoittu pelaaja siirtyy Bayern Müncheniin
Kuva: Getty Images
Saksan Bundesliigan Schalke tiedottaa Twitter-tilillään merkittävästä siirtouutisesta.
Seuran jalkapallopuolen johtaja Christian Heidel kertoo, että Leon Goretkza on päättänyt siirtyä Bayern Müncheniin. Schalkella ei ole mitään tehtävissä, sillä Goretzkan sopimus päättyy tähän kauteen.
Goretzka on ollut himoittu pelaaja juuri hinta-laatusuhteensa vuoksi. Harvemmin 22-vuotias Saksan maajoukkuepelaaja ja hyvä box-to-box-peluri on tarjolla vapaana agenttina. Viimeisen puolen vuoden aikana Goretzka on yhdistetty siirtohuhuissa lukuisiin suurseuroihin. Valioliigasta keskikenttämiehen seuraksi on ehdotettu muun muassa Liverpoolia, Manchester Unitedia, Arsenalia ja Tottenhamia.
Nyt Goretzka on kuitenkin päätöksensä tehnyt. Kuten kovin monen muunkin hyvän Bundesliiga-pelaajan kohdalla, tie vie oman sarjan ylivoimaiseen ykköseen, Bayerniin. Tuoreen tiedon myötä sopimus Bayernin kanssa ulottuu kesään 2022.
– Tämä on harmillinen uutinen meille. Eilen [Bayernin toimitusjohtaja] Karl-Heinz Rummenigge kertoi meille, että Leon on läpäissyt heidän lääkärintarkastuksensa. Me menetämme todella, todella hyvän pelaajan, Heidel sanoi.
– Hän on tehnyt heidän kanssaan 1.7.2018 alkavan sopimuksen. Meillä on nyt kevätkausi aikaa miettiä korvaajaa.
Goretzka on pelannut urallaan 101 ottelua Bundesliigassa ja 12 Saksan A-maajoukkueessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Gabriel: Arsenal on valmis ”isoon taisteluun” Man Cityä vastaan
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”