Näkökulma: Jack Wilsheren nimi useissa papereissa – edessä kova päätös
Arsenalin ja Jack Wilsheren välinen sopimus päättyy 1. heinäkuuta, ja pelaaja on kovan päätöksen edessä.
Gunners on tiettävästi tarjonnut yhdeksänvuotiaasta saakka seuraa edustaneelle keskikenttämiehelle jatkopaperia, jota tämä kuitenkaan ei toistaiseksi ole allekirjoittanut.
Loukkaantumisista urallaan todella pahoin kärsineen, 34 A-maaottelua pelanneen Wilsheren nimikirjoitus on haluttua tavaraa myös muualla. Sky Sportsin mukaan 26-vuotiaan kintereillä ovat valioliigaseuroista ainakin Crystal Palace, West Ham, Everton, ja Wolverhampton, sekä Italian Serie A -joukkueet Juventus, Sampdoria ja AC Milan.
Arsenal teki juuri Wilsheren kanssa samoista pelipaikoista kilpailevan Granit Xhakan kanssa pitkän jatkosopimuksen, ja myös keskikentällä pelaavan Lucas Torreiran siirtoa Pohjois-Lontooseen pidetään lähes varmana.
Isoa Arsenal-sydäntä pitkin uraansa osoittanut pelaaja lieneekin kovan päätöksen edessä – valittavana on uskollisuus omia kohtaan, toisessa vaakakupissa taas varsinkin mainittujen englantilaisseurojen tapauksissa säännöllinen peliaika. Puheet Juventuksen kaltaisten suurseurojen kiinnostuksesta ovat tietysti pelaajaa imartelevia, mutta peliajan perässä ei liene minkäänlaista mieltä harkita siirtoa niihin.
Siirtyminen toiseen valioliigaseuraan olisi sekin ongelmallinen tilanne; Wilshere ei varmasti halua pelata Arsenalia vastaan. Liike Crystal Palacen tai West Hamin suuntaan olisi kuitenkin looginen – näille kokenut pelimies olisi iso vahvistus, ja toisaalta maisemat pysyisivät perheelle suhteellisen tuttuina. Vaikkei Jack The Lad ole syntyperäinen lontoolainen, on pääkaupunki varmasti hänelle henkinen koti.
Mikäli Wilshere allekirjoittaisi jatkosopimuksen Arsenalin kanssa, tulisi siitä mahdollisesti hänen ammattilaisuransa viimeinen, ainakin mitä tulee korkeimmalla huipulla pelaamiseen. Ikää on kuitenkin tällä hetkellä mittarissa vasta 26 vuotta, joten mikäli loukkaantumiskierre ikinä helpottaa, ovat mahdollisuudet hienoihin vuosiin vielä edessä. Viettääkö ne sitten pelaamalla satunnaisesti ”omassa” seurassa, vai vakituisesti kenties hieman matalamman profiilin ryhmässä? Se on juuri se kova päätös, joka pelaajan on nyt tehtävä.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Chelsea tavoittelee taas yhtä huippulupausta Brasiliasta
- Nottingham Forestin valitus hylättiin – pisterangaistus pysyy voimassa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Valioliiga-legendalta kovaa palautetta Casemirolle: ”Hänen pitäisi miettiä MLS:ää tai Saudi-Arabiaa”
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”