Uruguayn MM-pelaaja vahvisti – on siirtymässä Arsenaliin

Arsenal on ilmeisen lähellä kesän neljättä hankintaansa.
Tykkimiehiin on siirtymässä Uruguayn MM-joukkueessa pelannut Lucas Torreira. Asian tiimoilta on riittänyt huhuja lehdissä, mutta nyt mies vahvisti olevansa matkalla Arsenalin lääkärintarkastukseen. Torreira kertoi asiasta Telenochelle. Samalla hän kertoi, ettei matkusta Uruguayn muun joukkueen kanssa kotimaahansa vaan jatkaa Venäjältä suoraan Lontooseen.
– Olin hyvin iloinen jättäessäni Uruguayn maajoukkueen, Torreira sanoi.
– Tämä on hyvä tilaisuus, enkä halua heittää sitä hukkaan.
22-vuotias Torreira nousi Uruguayn maajoukkueeseen vasta maaliskuussa. Hän pelasi jämäminuutit sen verran hyvin, että paikka irtosi myös MM-ryhmästä. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa Torreira aloitti vaihdosta, mutta Uruguayn kolmessa viimeisessä ottelussa hän pelasi täydet minuutit.
Seurajoukkuetasolla Torreira edustaa italialaista Sampdoriaa. Viime kaudella keskikentän ankkuripelaaja urakoi 36 ottelua Serie A:ssa ja kaksi Coppa Italiassa.
Aiemmin tänä kesänä Arsenaliin ovat jo siirtyneet laitapakki Stephan Lichtsteiner, maalivahti Bernd Leno ja toppari Sokratis.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa