Englannin MM-unelma murskaksi Moskovan illassa – Kroatia nousi tappioasemasta voittoon
Kuva: Getty Images
Englannin unelma maailmanmestaruudesta meni murskaksi, kun joukkue hävisi Kroatialle maalein 1–2 jalkapallon MM-kisojen välieräottelussa Moskovassa.
Mario Mandžukić teki ratkaisevan maalin jatkoajalla. Englanti johti ottelua pitkään Kieran Trippierin ensimmäisen A-maaottelumaalin turvin, mutta Ivan Perišić kävi tasoittamassa toisella puoliajalla.
Gareth Southgaten suojatit pelasivat esimerkillisesti yli tunnin ajan. Peli oli hyvin kontrollissa, mutta Perišićin osuman jälkeen puntit kääntyivät.
Kroatia eteni tulevana sunnuntaina Moskovassa pelattavaan loppuotteluun Ranskan vastustajaksi. Englannin kohtalona oli jäädä pronssipeliin Belgian seuraksi – joukkueet kohtasivat jo turnauksen lohkovaiheessa, jolloin Belgia oli parempi loppuluvuin 1–0.
Englanti on edellisen kerran edennyt loppuotteluun vuonna 1966, jolloin maa vei maailmanmestaruuden kotikentällään.
Keskiviikkona Englanti hyödynsi heti ensimmäisen vaarallisen tekopaikkansa viidennellä minuutilla, kun Luka Modrić kaatoi Dele Allin vapaapotkun arvoisesti. Pallon taakse asettui Trippier, jonka kudille maalivahti Danijel Subašić ei voinut mitään.
MM-välierä 11.7. Moskova
Kroatia – Englanti ja. 2–1, 1–1 (0–1) 0–1 Kieran Trippier (5 min) 1–1 Ivan Perišić (68 min) 2–1 Mario Mandžukić (109 min)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin megahankinta osui vihdoin: ”Minun on hyväksyttävä tämä”
- Pep Guardiola sankaristaan: ”Välillä huudan hänelle, ja välillä haluan suudella häntä”
- ”Hän on taktinen nero” – Unai Emery kerää isoa kiitosta
- Seuralegenda huolissaan Arsenalin ongelmasta: ”Emme voi jatkaa näin”
- Unai Emery toppuutteli mestaruuspuheita: ”En ajattele sitä”
- Enzo Maresca kommentoi Cole Palmerin kiukkuilua
- Mikel Arteta kritisoi omiaan: ”Se jää takaraivoon”
- Florian Wirtz onnistui viimein maalinteossa – Arne Slot: ”Joukkue on jo nähnyt sen, mitä hän tuo meille”
- Ollie Watkins hiljensi Stamford Bridgen – Aston Villa kolmen pisteen päässä Valioliigan kärkipaikasta
- Wolverhampton teki kyseenalaista valioliigahistoriaa
- Florian Wirtz onnistui viimein maalinteossa – Arne Slot: ”Joukkue on jo nähnyt sen, mitä hän tuo meille”
- Wolverhampton teki kyseenalaista valioliigahistoriaa
- Rúben Amorim vaihtoi pelaajansa pelipaikkaa – tuotti heti tulosta: ”Tiesin siitä jo muutama päivä sitten”
- Ollie Watkins hiljensi Stamford Bridgen – Aston Villa kolmen pisteen päässä Valioliigan kärkipaikasta
- Enzo Maresca kommentoi Cole Palmerin kiukkuilua
- Sean Dyche latasi suorat sanat tuomaritoiminnasta: ”Olen täysin ymmälläni”
- Mikel Arteta kritisoi omiaan: ”Se jää takaraivoon”
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Unai Emery toppuutteli mestaruuspuheita: ”En ajattele sitä”
- Arsenal nappasi Valioliigan kärkipaikan takaisin itselleen – Martin Ødegaard maalinteossa



