Man Cityn tavoittelema pelaaja karkasi Chelseaan – uudet vaihtoehdot jo valmiina
Manchester City yhdistettiin pitkään Napolissa pelanneeseen Jorginhoon. Lauantaina Italian maajoukkuepelaajan uudeksi osoitteeksi varmistui kuitenkin Chelsea, joten City jäi nuolemaan näppejään.
Pep Guardiola haluaa vahvistaa keskikenttäänsä vielä kesän siirtomarkkinoiden aikana, mutta ykköstavoite jäi siis saamatta. Paikallismedia Manchester Evening Newsin mukaan uudet vaihtoehdot ovat kuitenkin jo valmiina.
Lähteen mukaan Man City tulee seuraavaksi tavoittelemaan Real Madridin Mateo Kovacicia ja Southamptonin Mario Leminaa.
24-vuotias Kovacic on edustanut madridilaisseuraa kolme vuotta. Hän avautui MM-kisojen aikana siitä, että haluaa siirtyä muualle, sillä ei koe saavansa tarpeeksi minuutteja Los Blancosin paidassa.
23-vuotiaasta Leminasta puolestaan tuli vuosi sitten Southamptonin ennätyshankinta, kun seura maksoi hänestä vajaat 20 miljoonaa euroa Juventukselle.
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”

- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen