MM-kisojen menettäminen satutti – Arsenalin johtohahmo päättää maajoukkueuransa
Laurent Koscielny on päättänyt lopettaa maajoukkueuransa Ranskan paidassa.
33-vuotias Arsenal-toppari joutui jättämään viime kesän MM-kisat väliin akillesvamman vuoksi.
Koscielny loukkaantui keväällä Eurooppa-liigan välierässä Atlético Madridia vastaan. Puolustaja ilmoitti päätöksestään ranskalaiskanava Canal +:lle.
– Loukkaantuminen on yksi syy ja maailmanmestaruus toinen. Se voitto haavoitti minua psykologisesti paljon enemmän kuin loukkaantumiseni, Koscielny avasi.
– Annoin mielestäni Ranskalle kaiken, mitä pystyin. Loukkaantumiseni ei ole muuttanut mitään. Les Bleus on nyt ohi. Olen edelleen Ranskan maajoukkueen kannattaja, mutta en tule enää pukemaan heidän pelipaitaa päälleni.
Koscielny ei ole vielä pelannut tällä kaudella Arsenalin paidassa kuntoutuessaan vammastaan. Ranskalaisen viimeiseksi maajoukkuepeliksi jäi maaliskuun maaottelu Venäjää vastaan.
51 maaottelua pelannut Koscielny oli mukana vuosien 2012 ja 2016 EM turnauksissa sekä vuoden 2014 MM-kisoissa.
Lähde: BBC
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen