Man United lähetti hallitsevan cup-mestarin laulukuoroon – Paul Pogba täysin pitelemätön
Manchester United nappasi viimeisen jaossa olleen FA Cupin puolivälieräpaikan, kun se kaatoi Chelsean 2–0 viidennen kierroksen kamppailussa maanantaina Lontoossa. Kyseessä oli viime kauden finaaliuusinta, sillä Chelsea oli lyönyt Unitedin toukokuussa 2018 Wembleyllä.
Tällä kertaa Chelsea piti palloa, mutta pelaamisesta puuttui tarkkuutta kentän molemmissa päissä. United sen sijaan hyödynsi keskityspaikkansa armottomasti.
Ander Herrera ja Paul Pogba puskivat Unitedille maalin mieheen ensimmäisellä puoliajalla. Huippuvireinen Pogba on pelannut tilapäisluotsi Ole Gunnar Solskjærin alaisuudessa nyt 12 ottelua ja tehnyt niissä peräti yhdeksän täysosumaa.
FA Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon selviytyminen oli oiva työnäyte norjalaiselta tylyn PSG-tappion jälkeen. Seuraavakin peli on kuitenkin haastava, sillä tulevana viikonloppuna Valioliigassa vastaan asettuu arkkivihollinen Liverpool.
Chelsean hurja otteluruuhka puolestaan jatkuu jo torstaina Eurooppa-liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen Malmö-kamppailulla. Sunnuntaina on puolestaan edessä Liigacupin loppuottelu Manchester Cityä vastaan, ja kolme päivää myöhemmin Valioliigassa vastaan asettuu Tottenham.
Maanantai-illan cup-ottelussa ensimmäinen laukaisupaikka avautui entiselle Chelsean miehelle Romelu Lukakulle, joka kuitenkin täräytti pallon reilusti yli maalin. Unitedin seuraava yrittäjä oli Chris Smalling, mutta tämä ei kyennyt puskemaan palloa ohi maalivahti Kepa Arrizabalagan.
Toisessa päässä Chelsealle tuomittiin vapaapotku läheltä rangaistusalueen kulmaa. Pallon taakse asettui David Luiz, joka pakotti veräjänvartija Sergio Romeron torjuntaan. Tämä pysäytti heti perään myös Pedro Rodríguezin maalintekoyrityksen.
Sinipaitojen syömähampaan Eden Hazardin kuti viuhui ohi maalin ennen kuin Kepa torjui toisessa päässä Herreran laukauksen. Sitten tekopaikkoihin alkoi päästä isäntien tuore hankinta Gonzalo Higuaín, mutta maalia ei vieläkään nähty.
Vajaan puolen tunnin kohdalla Kepalla oli suuria vaikeuksia haltuunotossaan. Punapaitojen Marcus Rashford haistoi tilanteen, mutta maalivahti onnistui viime hetkellä siivoamaan pallon väljemmille vesille.
Unitedin seuraava hyvä paikka johti avausmaaliin. Pogba antoi maukkaan keskityksen vasemmalta laidalta, ja Chelsean puolustuksen unohtama Herrera puski pallon taka-alueelta verkkoon.
Chelsea haki nopeaa tasoitusta, mutta tauolle lähdettiinkin vieraiden kahden maalin johtoasemassa. Rashford keskitti oikealta Pogballe, joka nikkasi pallon voimalla ohi Kepan.
Kotijoukkue painoi heti toisen puoliajan alussa pelin Unitedin päähän. Pallo pelattiin Higuaínille, jonka laukauksen peitti Smalling.
Avausjaksolla varoitettu Unitedin Nemanja Matić teki entisellä kotiareenallaan kaksi rikettä lyhyen ajan sisällä, mutta selviytyi ilman toista keltaista korttia, vaikka kotijoukkueen leirissä sitä vaadittiin äänekkäästi.
Hazard purjehti vetopaikkaan reilun tunnin pelin jälkeen, mutta laukaus otti kuitenkin pienen kimmokkeen puolustajasta ja lensi yli maalin. Minuutteja myöhemmin Chelsealla oli hyvältä etäisyydeltä vapaapotku, jonka vaihtomies Willian ampui maalin yli.
Chelsea ei saanut aikaan varteenotettavaa loppukiriä, joten se jäi nollille tyytymättömältä vaikuttaneen kotiyleisön edessä.
FA Cupin 5. kierrosta
Chelsea – Manchester United 0–2 (0–2)
0–1 Ander Herrera (31 min)
0–2 Paul Pogba (45 min)
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- L’Équipe: Crystal Palacen maalitykki herättänyt Napolin kiinnostuksen – neuvottelut käynnissä
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Leicesterin päävalmentaja sai tarjouksen La Ligasta
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- L’Équipe: Crystal Palacen maalitykki herättänyt Napolin kiinnostuksen – neuvottelut käynnissä
- Leicesterin päävalmentaja sai tarjouksen La Ligasta