José Mourinho tietää mitä hän haluaa tulevalta seuraltaan: ”Jouduin jo kieltäytymään tarjouksista”
Entinen Chelsea ja Manchester United -manageri José Mourinho valmistautuu taas uutta seikkailua varten.
Mourinho sai manchesterilaisseurasta potkut joulukuussa, kun joukkue oli Valioliigassa lähempänä pudotusviivaa kuin sarjataulukon ykkössijaa.
Portugalilaismanageri oli saanut myös paljon kritiikkiä käytettyään noin 400 miljoonaa puntaa 11 pelaajaan kaksi- ja puolivuotisen United-pestinsä aikana.
Mourinho olisi kuitenkin halukas palaamaan töihin jo ennen ensi kauden alkua, mutta tietää tarkalleen mitä hän haluaa seuraavalta seuraltaan.
– Omassa mielessäni, haluaisin palata kesällä, kesäkuussa, uuteen seuraan, uutta pre-seasonia varten, Mourinho kertoi BT Sportille.
– Tiedän tarkalleen mitä en halua. Sen taki jouduin jo kieltäytymään kolmesta tai neljästä erilaisesta tarjouksesta.
– Ja tiedän myös mitä haluan. Ei niinkään minkään tietyn seuran suhteen, vaan työn luonteen ja mittasuhteiden suhteen.
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen