Chelsean manageri Sarri viittaa kintaalla lähtöhuhuille: ”Haluan jäädä”
Chelsean manageri Maurizio Sarri haluaa jäädä seuraan, vaikka hänen debyyttikautensa Englannissa onkin ollut kaksijakoinen.
Kannattajat ovat osoittaneet mieltään italialaisvalmentajaa ja hänen metodejaan vastaan, mutta Sarri johdatti Chelsean jo varmuudella Valioliigassa ja Eurooppa-liigassa neljän parhaan joukkoon. Hän vei Chelsean myös liigacupin loppuotteluun, jossa Manchester City oli lopulta vahvempi rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Huhut ovat vieneet Sarria takaisin Italiaan ja erityisesti AS Romaan, joka etsii tiettävästi seuraajaa päävalmentaja Claudio Ranierille. Tällä kaudella Valioliigassa Fulhamia valmentanut Ranieri nimitettiin kotikaupunginsa suurseuran käskyttäjäksi maaliskuussa loppukauden mittaisella sopimuksella.
Kotiinpaluu ei ole kuitenkaan Sarrin suunnitelmissa.
– Haluan jäädä tänne, kuten olen sanonut jokaisessa lehdistötilaisuudessa, kommentoi Sarri ESPN:n mukaan.
– Pidän englantilaisesta jalkapallosta ja stadionien tunnelmasta täällä todella paljon. Joten haluan jäädä tänne, jos vain voin. Tavoitteeni on pysyä tällä hetkellä englantilaisen jalkapallon parissa.
Chelsea kohtaa seuraavassa ottelussaan saksalaisen Eintracht Frankfurtin Eurooppa-liigan välierien toisessa osaottelussa torstaina. Chelsea haki viime viikolla ensimmäisestä osasta vieraskentältä 1-1-tasapelin.
Lontoolaisilla on siis kotiotteluun lähdettäessä vierasmaalin ansiosta pieni etulyöntiasema, mutta Sarri tietää, että kaikki on vielä auki.
– Me saavutimme seuran tavoitteen (Valioliigassa top 4), joten olemme todella onnellisia siitä. Nyt meidän on pelattava toisessa kilpailussa, jossa tavoitteemme on yltää loppuotteluun. Se on ensimmäinen tavoite, lopullinen tavoite on voittaa kilpailu.
– Meistä tuntuu, että ansaitsemme voittaa pokaalin, joten se (toinen osa) on tietysti todella tärkeä ottelu.
– Se ei ole helppoa, koska kohtaamme todella vaarallisen joukkueen, kuten näimme ensimmäisessä osassa.
– He (Eintracht) ovat todella dynaamisia ja aggressiivisia puolustusvaiheessa ja vaarallisia hyökkäysvaiheessa etenkin, kun he löytävät tiloja vastahyökkäyksissä.
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen