Leicesterin manageri vakuuttaa tähtipelaajan jäävän seuraan – jatkosopimusneuvottelut käynnissä
Leicesterin manageri Brendan Rodgers sanoo, että Manchester Unitediin yhdistetty keskikenttäpelaaja James Maddison ei ole lähdössä seurasta tässä kuussa.
Maddison, 23, on pelannut tällä kaudella 23 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä yhdeksän maalia ja syöttänyt kolme. Hänen nimensä on noussut kaikkien huulille, mutta Rodgersin mukaan Leicester ei ole aikeissa luopua tähdestään.
– Meillä ei ole painetta tai tarvetta myydä, kommentoi Rodgers Sky Sportsin mukaan.
– James on todella lahjakas pelaaja. Hän jatkaa täällä tammikuussa ja sen jälkeen. Hän on pelaaja, jonka haluamme pitää täällä ja jonka haluamme auttavan meitä tällä matkalla seuraavina vuosina. James ja hänen edustajansa keskustelevat seuran kanssa [jatkosopimuksesta], ja nämä jutut vievät aikaa.
Rodgersin mukaan Leicester haluaa päinvastoin leventää materiaaliaan.
– Kaikki riippuu siitä, kuka on saatavilla.
– Meillä on todella vahva ryhmä, ja monet heistä ovat nuoria pelaajia, jotka kehittyvät yhä. Me haluamme [hankkia pelaajia], mutta jos se ei onnistu, jatkamme nykyisellä joukkueella ja yritämme hankkia vahvistuksia kesällä.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Chelsea tavoittelee taas yhtä huippulupausta Brasiliasta
- Nottingham Forestin valitus hylättiin – pisterangaistus pysyy voimassa
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Valioliiga-legendalta kovaa palautetta Casemirolle: ”Hänen pitäisi miettiä MLS:ää tai Saudi-Arabiaa”
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”