Tottenham-hyökkääjä pelasi murtuneella kädella koko Aston Villa -pelin – nyt väliin jää nippu huipputärkeitä kohtaamisia
Kuva: Getty Images
Tottenhamin Son Heung-Min joutuu seuran tiedotteen mukaan sivuun kentiltä ”joiksikin viikoiksi”. Korealaisen murtunut käsi vaatii leikkaushoitoa.
Ottelun tiimellyksessä vammojen laatua ei luonnollisestikaan aina voi havaita, mutta tässä tapauksessa priorisointi menee suhteellisen pahasti pieleen. Sonin vamma nimittäin syntyi Aston Villa -ottelussa viime sunnuntaina, jo ottelun ensimmäisellä minuutilla. 27-vuotias kuitenkin pelasi koko ottelun, ja teki sen voittomaalin ajassa 90+4. Jo avausjakson lopulla hän iski pelivälineen ohi Pepe Reinan, oman rangaistuspotkunsa paluupallosta.
Son oli siis oleellisessa roolissa voiton kaivamisessa Villa Parkilta, ja oleellinen tekijä hän on ollut joukkueelleen koko kauden ajan – 32 ottelussa on syntynyt 16 maalia ja kertynyt yhdeksän maalisyöttöä.
Putoajakandidaatilta kaivettu voitto tulee kuitenkin kalliiksi; Son on sivussa valioliigaotteluista sekä Chelseaa että Wolvesia vastaan. Kumpikin joukkue taistelee europelipaikasta Spursin kanssa. Ohi menevät myös kummatkin Mestarien liigan pudotuspelit RB Leipzigia vastaan. Kun sivussa on myös Harry Kane, puuttuvat joukkueelta oikeastaan kaikki maalintekotehot. Yksikään käytettävistä olevista pelaajista ei ole tehnyt yhtä osumaa enempää maanosan ykköskilpailussa tällä kaudella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FA Cupin välieräparit selvillä
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Arsenal koki yllätystappion: ”Viesti on selvä”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Valmentajalta karua tekstiä Arsenalin lainamiehestä: ”Hänen täytyy käsittää se”
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Mikel Arteta reagoi Arsenalin tuoreeseen pettymykseen