Telegraph: FIFA saattaa pitää seuraavan siirtoikkunan auki tammikuuhun saakka
Kuva: Getty Images
The Telegraphin mukaan FIFA tulee neuvottelemaan seurojen kanssa seuraavan siirtoikkunan pidentämisestä aina tammikuuhun saakka.
Kaikkien menojen odotetaan laskevan, kun kausi viimein loppuu. Seurojen ei uskota olevan valmiita isoihin sijoituksiin koronaviruksen aiheuttamien taloudellisten takaiskujen jälkeen. Siirtoikkunan pidentäminen voisi kuitenkin kannustaa seuroja palaamaan normaaliin liiketoimintaan nopeammin.
Englantilaislehden mukaan jotkut seurajohtajat ovat jo antaneet äänensä siirtoikkunan pidentämiselle, jotta raha saataisiin liikkumaan kun pelit viimein jatkuvat.
Valioliiga-jättien tähyilemästä Jadon Sanchosta oli esimerkiksi tulossa yksi ensi kesän suurimmista pelaajahankinnoista, kun Borussia Dortmund myönsi olevansa viimein valmis myymään hänet eteenpäin.
[readmore from=siirtouutiset]
Nyt on kuitenkin herännyt epävarmuutta siitä, onko omistajilla halua käyttää suuria rahamääriä uusiin pelaajiin Covid-19:n aiheuttaman vahingollisen ajanjakson jälkeen. Useat seurat ovat ilmoittaneet pelaajiensa agenteille, ettei kenenkään tulevaisuutta voida taata ennen kuin kauden jatkumisesta saadaan lopullinen päätös selville.
Tammikuulle asti laajennettua siirtoikkunaa pidetään yhtenä ratkaisuna. Tällöin seurat voisivat käyttää rahaa vielä kesän jälkeenkin. Se todennäköisesti pelastaisi seuroja merkittävistä rahaongelmista, nopeuttaen myös paluuta normaaliin tämän tautien rikkoneen jalkapallokauden jälkeen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Sunderlandin pelaajat seurasivat kännykästä muita tuloksia – ”Yhteydet eivät toimineet”
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja