Valioliigavalmentaja ymmärtäisi pelaajia, jotka eivät suostuisi pelaamaan – ”Kunnioittaisin sitä”
Valioliigakauden on määrä jatkua kesäkuussa.
Valioliiga on ollut muiden jalkapallosarjojen tapaan muutaman kuukauden ajan tauolla koronaviruspandemian seurauksena.
Vielä ei ole tarkkaan tiedossa, miten kauden on suunniteltu jatkuvan. Englantilaismedioiden mukaan on hyvin mahdollista, että kausi pelattaisiin loppuun 8-10 neutraalilla stadionilla.
Sheffield Unitedin päävalmentaja Chris Wilder ymmärtäisi, jos pelaajat eivät suostuisi pelaamaan terveysriskin vuoksi.
– Jos joku pelaaja tekisi sen päätöksen, ettei pelaisi ja sanoisi, ettei tämä ole minua varten, kunnioittaisin sitä, Wilder totesi.
– Olen hieman pettynyt siihen, miten ihmiset tekevät päätöksen mielipiteidensä suhteen seuransa sarjasijoituksen avulla. Meidän on katsottava asiaa laajemmasta näkökulmasta.
Muun muassa Espanjan toiseksi korkeimman sarjatason kärkipaikalla olevan Cádizin ykköstoppari Fali on kieltäytynyt pelaamasta niin pitkään kunnes koronavirukselle keksitään rokote.
Valioliigaan kuluvaksi kaudeksi noussut Sheffield United on yllättänyt kaikki loisto-otteillaan. Seura on sarjassa seitsemäntenä kahden pisteen päässä viidentenä olevasta Manchester Unitedista.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”