Liverpoolin Jürgen Klopp filosofoi paluun tueksi: ”Emme stadionin ilmapiirin takia”
Liverpool on vähemmän yllättäen yksi seuroista, joka on melko vahvasti keskeytyksissä olleen valioliigakauden loppuun pelaamisen kannalla. Merseysiden punaisella puolella odotetaan 30 vuoden jälkeen mestaruuspystin nostoa.
Manageri Jürgen Klopp on pitänyt tavaramerkinomaiset maalailunsa koronapandemian riehuessa melko minimissä, mutta filosofiaa irtoaa jälleen, kun puhutaan pelaamisesta ilman yleisöä.
– Me kaikki aloimme joskus pelata jalkapalloa ilman kannattajia, rakkaudesta lajiin, emme stadionin ilmapiirin takia.
Saksalaisen sanainen arkku aukesi BBC:lle. Omiensa valmiuteen hän uskoo vahvasti.
– Katsokaas, jalkapallossa tilanne on se, että pelaamme toista joukkuetta vastaan. Ei meidän tarvitse aina olla parhaimmillamme. Meidän on oltava parhaassa mahdollisessa kunnossa, ja sama koskee kulloistakin vastustajaamme. Milloin ikinä sitten aloitammekin taas, kaikilla on sama tilanne.
Manageri täsmentää puheitaan tilanteesta, jossa yleisöllä ei ole mahdollisuutta seurata otteluita paikan päällä.
– Olemme tietenkin tottuneita siihen (että yleisö on paikalla), ja tiedämme että vasta silloin kyse on todellisesta jalkapallosta. Vaikka siihen ei nyt ole mahdollisuutta, ei se silti tarkoita, etteikö kyse olisi ihmeellisestä pelistä. Toivon todella, että asiat lähtevät Saksassa käyntiin niin, että voimme pian seurata perässä.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”