Arsenal irtisanoi yli 50 työntekijää talousvaikeuksien takia – pääprioriteettina joukkueen vahvistaminen
Arsenal on vahvistanut irtisanoneensa 55 seuran työntekijää koronaviruspandemian aiheuttamien talousvaikeuksien takia. Tykkimiesten verkkosivuilla julkaistun tiedotteen mukaan päätös tehtiin tarkan harkinnan jälkeen ja seuran eteenpäin viemisen vuoksi.
– Me tiedämme tämän olevan hyvin järkyttävä ja vaikea uutinen meidän omistautuneelle henkilökunnallemme, minkä takia haluamme keskittyä asian käsittelemiseen mahdollisimman varovaisin ottein.
Arsenalin mukaan seuralla on kuitenkin varaa ja halukkuutta vahvistaa joukkuetta uusilla pelaajahankinnoilla kesän siirtoikkunan aikana. Arsenalin kerrotaan esimerkiksi tarjonneen Chelsea-hyökkääjä Willianille kolmen vuoden mittaista sopimusta aiemmin tällä viikolla.
– Me olemme vastaanottaneet merkittävää taloudellista tukea omistajiltamme Stan Kroenkelta ja Sports & Entertainmentilta stadionvelkamme jälleenrajoittamisen valossa.
– Nämä askeleet ovat pienentäneet pandemian haittavaikutuksia seuran toimintaan ja auttaneet meitä jatkamaan joukkueeseen satsaamista. Tämä (joukkueen kehittäminen) tulee olemaan jatkossakin seuran pääprioriteetti.
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen