Leedsin ennätysostoksella ikävä debyytti – Marcelo Bielsa säästi pelaajan toruilta: ”Yhtä pelaajaa ei voi syyttää”
Kuva: Getty Images
Liverpool ja Leeds tarjoilivat lauantaina Valioliigan avauskierroksella viihdettä seitsemän maalin edestä, kun hallitseva mestari kaatoi sarjanousijan Anfieldilla 4-3.
Joukkueet mättivät vuorotellen maaleja, mutta illan viimeinen osuma syntyi Leedsin harmiksi heidän päätyynsä. Mohamed Salah viimeisteli hattutemppunsa 88. minuutilla rangaistuspotkusta.
Pilkun aiheutti Rodrigo Moreno, josta Leeds maksoi tänä kesänä seurahistoriansa ennätyssumman, 30 miljoonaa euroa. Vaihdosta kentälle tullut espanjalaishyökkääjä pelasi huolimattomasti rangaistusalueella ja kaatoi Liverpoolin Fabinhon.
Leedsin manageri Marcelo Bielsa ei laittanut tappiota Rodrigon piikkiin. Hänen mielestään Liverpool oli kokonaiskuvassa parempi.
– Yhtä pelaajaa ei voi syyttää tappiosta, vaikka hän tekisi virheen, sanoi Bielsa Daily Mailin mukaan.
– Rodrigon virheellä ja ottelun tuloksella ei ole suoraa suhdetta. Muut teot luovat eroja.
– Liverpoolilla oli paikkoja tehdä maali myös ennen rangaistuspotkua, joten sen ei olisi tarvinnut tulla pilkusta. Kokonaisuutta ajatellen Liverpool oli parempi.
Bielsan mukaan Leedsin pelaamisessa oli positiivisia asioita, mutta tyytyväinen hän ei ollut.
– En voi ikinä olla iloinen tappiosta. Mutta me näytimme, että ansaitsemme olla täällä [Valioliigassa].
– Pelaajat olivat rauhallisia, pelasivat tyynesti ja lähtivät otteluun itsevarmoina. He osoittivat, että kenenkään ei pidä pelätä. He auttoivat toisiaan pysymään rauhallisina.
– Mutta tällä tasolla virheet johtavat maaleihin. Me emme voi sivuuttaa sitä, että päästimme neljä. Moni näistä maaleista olisi ollut vältettävissä.
LUE MYÖS:
- Uskomaton ottelu! Mohamed Salah kuritti Leedsiä historiallisella hattutempulla – Liverpoolin puolustus petti pahemman kerran
- Mohamed Salah laittoi Wayne Rooneyn Valioliiga-ennätyksen uusiksi – ”Hieman helpompaa ilman faneja”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin