Liverpool antoi hurjan selkäsaunan Atalantalle Diogo Jotan johdolla – Jürgen Kloppille vihdoin voitto Italiassa
Liverpool murskasi Atalantan Mestarien liigan lohkovaiheen kamppailussa tiistaina peräti 5-0.
Liverpool aloitti ottelun pirteästi, ja hurjassa vireessä olleella Diogo Jotalla oli hyvä maalipaikka jo kamppailun toisella minuutilla. Avauskympin aikana myös Sadio Mané oli lähellä onnistumista, mutta kotijoukkue säästyi vielä tuolloin takaiskulta.
Kun ottelua oli pelattu 16 minuuttia, vieraiden kova painostus lopulta palkittiin. Jota sai hyvän syötön boksin sisään Trent Alexander-Arnoldilta ja pääsi kasvotusten Atalanta-vahti Marco Sportiellon kanssa. Kotijoukkueen puolustuksen repimisestä huolimatta portugalilainen onnistui nostamaan pallon taidokkaasti takakulmaan.
Liverpool hallitse kenttätapahtumia avausjaksolla, mutta myös kotijoukkueella oli muutama hyvä maalipaikka. Paras mahdollisuus siunaantui hyökkääjä Luis Murielille, mutta hän ei kuitenkaan paikassaan onnistunut.
Kesken kotijoukkueen lievän painostuksen Jota iski illan toisen osumansa komealla tavalla. Portugalilainen sai hyvän syötön boksiin Joe Gomezilta, otti pallon upeasti rinnalla haltuun, ja laukoi pelivälineen vastustamattomasti etukulmaan.
Mané oli ratkaista pelin punapaidoille 35. minuutilla, mutta Sportiello venyi mielettömään torjuntaan ja piti italialaiset vielä pelissä mukana. Tauolle mentiin vieraiden kahden maalin johtoasemassa.
Lopullinen ratkaisu nähtiin kuitenkin heti toisen jakson alussa. Atalantan kulmapotkun jälkeen vieraat käynnistivät nopean vastahyökkäyksen, josta Mohamed Salah pääsi puolittain karkuun ja laukoi pallon komeasti maaliin.
Vain pari minuuttia myöhemmin verkko heilui jälleen kotijoukkueen päädyssä. Maalintekijänä kunnostautui tällä kertaa Mané.
Jota kruunasi iltansa hattutempulla 54. minuutilla. Portugalilainen pääsi kotijoukkueen puolustukselta karkuun, ohitti maalivahdin, ja siirsi pelivälineen tyhjään maaliin.
Wolverhamptonista syyskuussa saapunut portugalilaiskärki on aloittanut Liverpool-uransa hurjalla tahdilla. Kymmenessä kamppailussa hän on iskenyt peräti seitsemän osumaa. Jota on onnistunut maalinteossa nyt neljässä ottelussa putkeen.
Viidennen maalin jälkeen Liverpool hölläsi hieman jalkaa kaasulta, ja Atalanta sai useammankin huippupaikan, mutta tolppaa lähemmäksi se ei kuitenkaan päässyt.
Liverpoolin käskijälle Jürgen Kloppille voitto maistui varmasti erityisen hyvälle, sillä saksalaismanageri oli hävinnyt ennen tiistaita jokaisen ottelunsa valmennusurallaan Italiassa.
Difficile. #ATALIV
Liverpool johtaa lohkoa kolmen pelatun ottelun jälkeen puhtaalla pelillä. Atalanta ja Ajax ovat keränneet molemmat neljä pistettä, ja tanskalaisseura Midtjylland on vielä ilman pisteitä.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”