FA Cupin ottelusta tulossa täysi farssi – koronaviruksen runtelema Aston Villa pelaamassa junioreilla Liverpoolia vastaan
Aston Villan ja Liverpoolin välisestä FA Cupin ottelusta ei kannata odottaa mitään huimaa jännitysnäytelmää.
Koronavirus riehuu tällä hetkellä Britanniassa, ja nyt sen kouriin on joutunut laajalti myös Aston Villa. ”Merkittävä määrä” seuran pelaajista je henkilökunnan jäsenistä antoi positiivisen testituloksen maanantaina. Torstaina tuli lisää positiivisia tuloksia. Torstain tulosten myötä Villan harjoituskeskus suljettiin, ja koko Villan ykkösjoukkue valmennustiimeineen jää pois FA Cupin ottelusta. Asiasta kertoo muun muassa BBC.
Villa vahvisti perjantaina, että ottelu pelataan ennakkokaavailujen mukaisesti. Villan joukkue koostuu U23- ja U18-joukkueiden pelaajista. Joukkuetta valmentaa U23-joukkueen manageri Mark Delaney.
Tilanne Englannissa uhkaa riistäytyä käsistä, sillä torstaina jouduttiin jo siirtämään sunnuntaille aseteltu FA Cup -ottelu Southamptonin ja Shrewsburyn välillä. Derby puolestaan joutuu pelaamaan oman FA Cup -ottelunsa ilman ykkösjoukkueen pelaajia. Molemmissa tapauksissa syynä on koronavirus.
Päivitys klo 12.55: Aston Villa vahvisti, että ottelu pelataan.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”