José Mourinho ärsyyntyi Valioliigan uudesta sääntötulkinnasta: ”Minusta se ei ole reilua”
Kuva: Getty Images
Tottenhamin päävalmentajan José Mourinhon mielestä ei ole reilua, että Valioliiga on pyytänyt tuomareita muuttamaan tulkintaansa paitsiosäännöstä kesken kauden.
Jokaiselle Englannin neljän korkeimman sarjaportaan joukkueelle kerrottiin uudesta sääntötulkinnasta Manchester Cityn tehtyä kiistellyn maalin Aston Villaa vastaan viime viikolla.
Cityn Rodri tuli paitsioasemasta riistämään palloa Villan Tyrone Mingsiltä, mikä johti lopulta Bernardo Silvan maaliin. Tuomaristo teki teknisesti oikean päätöksen, sillä Mings pelasi tarkoituksellisesti palloa, minkä vuoksi Rodria ei liputettu paitsioon.
Tilanne aiheutti valtavasti keskustelua ja Aston Villan manageri Dean Smith tulistui siitä siinä määrin, että hän otti protestoinnista itselleen keltaisen ja heti perään suoran punaisen. Englantilaistuomarit ovat kuitenkin neuvotelleet paitsiosäännön kyseisestä kohdasta IFAB:n, jalkapallon säännöistä päättävän elimen kanssa ja sopineet strategian, jonka mukaan vastaavista tilanteista vihellettään jatkossa paitsio.
Mourinhon mielestä uusi ohjeistus on askel oikeaan suuntaan, mutta hänestä sitä ei pitäisi ottaa käyttöön tässä vaiheessa kautta.
– En ole tyytyväinen [siihen], sanoi Mourinho Sky Sportsin mukaan asiasta kysyttäessä.
– Minusta se (sääntö) menee nyt oikein ja ennen ei, mutta minusta ei ole reilua, että sääntöä muutetaan kesken kauden.

- Manageri poltti päreensä Manchester Cityn kyseenalaisesta maalista: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”
- Valioliigamanagerille toimitsijakieltoa loukkaavasta kielenkäytöstä: ”En oikeastaan kadu sitä”
- Paheksuttu maali johti uuteen ohjeistukseen – näin paitsiosääntö toimii jatkossa
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin