Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær sanoo olevansa iloinen siitä, että Euroopan Superliiga kuopattiin pikavauhtia.

United ja 11 muuta Euroopan suurseuraa ilmoittivat maanantain vastaisena yönä, että ne ovat perustamassa uutta kansainvälistä suljettua sarjaa, joka korvaisi kyseisten joukkueiden osalta Mestarien liigan. Hanke kaatui kuitenkin vain pari päivää virallisen julkistamisensa jälkeen, kun seura toisensa jälkeen perääntyi siitä valtavan kritiikin ja paineen alla.

Manchester United jätti leikin kesken tiistaina, ja seuran puheenjohtaja Joel Glazer pyysi avoimessa kirjeessä kannattajilta anteeksi. Unitedin omistajaperheeseen kuuluvan Glazerin oli tarkoitus toimia Superliigan varapuheenjohtajana.

Solskjær sanoi lehdsitötilaisuudessaan suoraan, että hän ei pitänyt suljetusta sarjasta ideana. Hänen mielestään myös Superliigan julkistaminen ja ajoitus menivät mönkään, kun asiasta ei kysytty mitään kannattajilta, jotka eivät ole päässeet koronapandemian takia peleihin pitkään aikaan paikan päälle.

[readmore from=Euroopan-Superliiga]

– Olen ensinnäkin iloinen siitä, että kannattajat toivat äänensä kuuluviin ja me kuuntelimme heitä. Tämä toi oudolla tavalla jalkapallopyramidin ja -yhteisön yhteen, ja minusta se on tärkeää. Olen todella iloinen, kommentoi norjalaismanageri Manchester Evening Newsin mukaan.

– Minäkin olen [Unitedin] kannattaja. Joskus tulee se päivä, kun tulen tänne takaisin katsomaan Man Unitedia ja haluan katsoa Man Unitedia siten, että epäonnistumisen pelko on läsnä.

– En pitänyt siitä konseptista muutenkaan. Sen on perustuttava urheilullisiin ansioihin. Minä haluan ansaita oikeuden pelata Euroopassa.

– Yksi parhaista illoistani oli sellainen, jonka eteen teimme todella kovaa töitä. Sinne ei voi päästä siksi, että seuran nimi on tämä tai tuo, sinne on ansaittava paikkansa.

– Olen todella tyytyväinen, että kaikki seurat ovat myöntäneet virheensä ja sen, että tämä oli huono idea ja tämä tuotiin huonosti esille. Juuri kun puhutaan kannattajien saamisesta takaisin stadioneille, niin tällainen tulee vastaan.

– Manchester United on maailman isoin seura, me haluamme pelata Euroopassa. Kuten pelaajani viime kaudella, he olivat erinomaisia. He pelkäsivät, että emme pääse Mestarien liigaan, koska olemme niin monta pistettä perässä. He kokosivat itsensä ja saavuttivat yhdessä kolmannen sijan, mikä oli todella hyvä saavutus. Tällä kaudella taistelemme pokaaleista ja olemme toisena [Valioliigassa].

– Kilpailijana luonteeseeni ei kuulu se, että asioita annetaan. Meille ei voi antaa paikkaa [europeleissä], se on minun mielipiteeni.

LUE MYÖS: