Virallista: Norwich hankki uuden maalivahdin – seuralegendan poika palaa Carrow Roadille
Kuva: Getty Images
Valioliigaan nouseva Norwich on vahvistanut hankkineensa maalivahti Angus Gunnin Southamptonista nelivuotisella sopimuksella.
The Athleticin mukaan alustava siirtosumma on 5 miljoonaa puntaa, mutta se voi nousta tiettyjen klausuulien täyttyessä vielä kahdella miljoonalla punnalla.
Gunn, 25, on syntynyt Norwichissa ja aloittanut jalkapalloilun kaupungin ylpeyden riveissä ennen kuin siirtyi Manchester Cityyn vuonna 2011. Hänen isänsä Bryan Gunn edusti Norwichia yli vuosikymmenen pelaajana ja lyhyesti valmentajana vuonna 2009.
Manchester Cityn ykkösmiehistöstä ei auennut Gunnille paikkaa, joten hänet lainattiin kaudeksi 2017-18 kasvattajaseuraansa Norwichiin, jossa hän esiintyi ainoana pelaajana kauden jokaisessa sarjaottelussa alusta loppuun.
Kesällä 2018 Gunn siirtyi Southamptoniin, jossa hän sai kolmen vuoden aikana tililleen 30 ottelua. Tämän kauden hän vietti lainalla Mestaruussarjan Stokessa, jossa nilkkavamma rajoitti hänen esiintymisensä 15 otteluun.
Gunn on edustanut kaikkia Englannin nuorten maajoukkueita U16-ikäluokasta ylöspäin, ja vuonna 2017 hän sai kertaalleen kutsun myös A-maajoukkueeseen, mutta debyyttiä ei ole tullut.
– Olin täällä muutama vuosi sitten lainalla, ja se oli silloin uskomaton tunne. Siirron toteutuminen tuntuu samalta, ellei jopa paremmalta, koska tämä on pysyvämpi juttu, iloitsee Gunn Norwichin sivuilla.
– Odotan tätä innolla. Vartuin kannattaen tätä seuraa, ja viime vuosien harppaukset osoittavat, että tämä seura on yhä nousussa.
Norwichin päävalmentajan Daniel Farken mukaan Gunn on ”täydellinen lisä” joukkueen maalivahtirinkiin.
– Meillä on kaksi erittäin kokenutta maalivahtia, Tim Krul ja Michael McGovern, sekä nuori maalivahti Daniel Barden. Angus sopii täydellisesti tähän maalivahtitiimiin.
#WelcomeHomeAngus
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester Citylle iso menetys ennen liigacupin finaalia
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Gabriel: Arsenal on valmis ”isoon taisteluun” Man Cityä vastaan
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa