The Telegraph: Kolme Manchester Unitedin pelaajaa tammikuussa ulos – Ralf Rangnick aloittaa projektinsa
Kuva: Getty Images
Ralf Rangnick ottaa piakkoin Manchester Unitedin komentoonsa. Väliaikaisessa vetovastuussa ollut ex-pelaaja Michael Carrick ehti luotsata ryhmän 2-0-voittoon Mestarien liigassa Villarrealia vastaan.
Sunnuntaina Carrickin miehistö sai 1-1-tasapelistä pisteen Stamford Bridgelta. Tämä ei englantilaista tyydyttänyt, vaikka Chelsea olikin hallitseva osapuoli.
Pian Old Traffordilla puhaltavat kuitenkin jälleen kerran muutosten tuulet. Näin on käynyt varsin monta kertaa sen jälkeen, kun Sir Alex Ferguson siirtyi eläkepäivien viettoon.
Ole Gunnar Solskjær sai lähteä, mutta hän tulee The Telegraphin mukaan jälkijättöisesti viemään mukanaan muuan muassa Donny van de Beekin.
Vasta 24-vuotias hollantilainen menetti itseluottamuksensa norjalaisvalmentajan alaisuudessa. Hän jäi täysin vaille vastuuta.
Van de Beek ehti saamaan myös Solskjærilta lopulta edes joitakin minuutteja ja vastuuta on tullut sen jälkeenkin.
Telegraphin mukaan hollantilainen tulee kuitenkin lähes varmuudella siirtymään tammikuussa. Asian sanotaan olevan jo sovittu.
Rangnick aloittaa uuden projektinsa ja hänen tiedetään luottavan yleisesti nuoriin pelaajiin. Veteraanit eivät saa saksalaiselta erityiskohtelua.
[readmore from=Manchester-United]
Silti Unitedin tammikuun lähtijöiden joukossa on Telegraphin mukaan juuri alle 30-vuotiaita pelaajia. Jesse Lingardin jatkosopimusneuvottelut päättyivät tuloksettomina ja lehden mukaan myös hänen lähtönsä on käytännössä varma.
Lisäksi alkuvuoden poistujiin lukeutuisi huippulupaava 24-vuotias maalivahti Dean Henderson, joka on jumittunut espanjalaisen tähtivahdin David de Gean taakse.
Kaikki kolme kaipaavat kipeästi isompia rooleja. Ottajia varmasti jokaiselle löytyy.
Lue myös nämä
Näkökulma: Ralf Rangnick voi palauttaa Manchester Unitedin suuruuden ajat Ralf Rangnick ei suosi kokeneita pelaajia – kertoi jo viisi vuotta sitten Cristiano Ronaldon olevan liian vanha
MD: Kaksi Manchester Unitedin hyökkääjää tyrkyllä Barcelonaan tammikuussa
LUE MYÖS:
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta