Virallista: Tottenhamin illan ottelu on peruttu
Kuva: Getty Images
Euroopan jalkapalloliitto UEFA on vahvistanut, että Tottenhamin ja Rennesin välinen Konferenssiliigan lohkovaiheen päätösottelu on peruttu tältä päivältä.
Ottelu oli määrä pelata tänään, torstaina, mutta Spursissa vallitsevan koronavirustilanteen takia peli siirretään myöhempään ajankohtaan. Aiemmin tällä viikolla Tottenham kertoi, että sen edustusjoukkueen koronavirustesteissä on ilmennyt 13 positiivista tulosta, joista kahdeksan on pelaajien keskuudessa.
Tottenham kertoi ottelusiirrosta jo keskiviikkona, mutta Rennes sanoi omassa tiedotteessaan, että se aikoo valittaa tapauksesta UEFA:lle, koska se piti päätöstä ”yksipuolisena”.
Rennes olisi halunnut pelata ottelun alkuperäisen aikataulun mukaan. Tottenhamia syytetään ranskalaisseuran tiedotteessa ”reilun pelin puutteesta”. Rennes kertoo, että se sai vasta Lontooseen saavuttuaan tietää, että Tottenham ei aio pelata. Vielä aiemmin samana päivänä Tottenham kertoi Rennesin mukaan sähköpostitse, että se aikoo pelata.
Nyt UEFA on kuitenkin vahvistanut ottelusiirron, joten peliä ei pelata tänään. Uudesta ajankohdasta ei ole vielä tietoa.
– Voimme vahvistaa, että Tottenhamin ja Rennesin ottelua ei pelata tänään. Lisätietoa seuraa aikanaan, kommentoi UEFA Athleticille.
Tottenhamin seuraava ottelu olisi vuorossa ensi sunnuntaina Brightonia vastaan, mutta Spurs on pyytänyt Valioliigaa siirtämään ottelun. Päätöstä pelin siirtämisestä ei ole vielä tehty.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta