Chelsea ja Liverpool kohtasivat lauantaina FA Cupin finaalissa. Liverpool voitti ottelun rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Pokaali oli Liverpoolille jo kauden toinen. Aiemmin tällä kaudella se voitti Liigacupin, jonka finaalissa kaatui niin ikään Chelsea, tuolloinkin rankkareilla.

Chelsean pelit Wembleyllä ovat sujuneet viime vuosina heikosti. Lontoolaisryhmä on edennyt FA Cupin finaaliin jo kolmena kautena peräkkäin, mutta hävinnyt ne kaikki.

Chelsean ja Englannin maajoukkueen tähtipelaaja Mason Mountin Wembley-kurimus on jo epätodellisen tuntuinen. Mount, 23, on pelannut Wembleyllä uransa aikana kuudesti finaaliottelun, eikä ole vielä poistunut kentältä kertaakaan voittajana.

Ensimmäisen pettymyksen Mount koki vuonna 2019, jolloin hän pelasi lainalla Derbyssä. Aston Villa ja Derby pelasivat nousukarsintafinaalissa Valioliiga-paikasta, jonka Villa lopulta nappasi.

Kolmen peräkkäisen FA Cupin sekä kuluvan kauden Liigacupin finaalitappion lisäksi Mount oli viime kesänä häviämässä EM-finaalia Englannin kanssa. Tuolloin Italia vei EM-kultaa rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Näin ollen Mountin kuudesta finaalitappiosta peräti kolme on ratkennut rankkarikisassa.

LUE MYÖS:

Squawka

@Squawka
Mason Mount has played in six finals at Wembley:

🥈 2019 EFL Play-offs
🥈 2020 FA Cup
🥈 2021 FA Cup
🥈 2021 Euros
🥈 2022 EFL Cup
🥈 2022 FA Cup

He's cursed. 😔

Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.