Virallista: Liverpool hankki huippulupauksen Fulhamista
Kuva: Getty Images
Liverpool vahvisti maanantaina hankkineensa Fábio Carvalhon Fulhamista.
Carvalho liittyy Liverpoolin vahvuuteen kesällä, kun joukkueen harjoituskausi käynnistyy.
Fabrizio Romanon mukaan Liverpool maksaa Carvalhosta Fulhamille noin kuusi miljoonaa euroa. Siirtosumma voi kasvaa bonusten myötä noin yhdeksään miljoonaan euroon.
19-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja allekirjoitti Liverpoolin kanssa viisivuotisen sopimuksen.
Carvalho oli nostamassa Fulhamia takaisin Valioliigaan. Huippulupaus pelasi hienon kauden Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestaruussarjassa. 36 ottelussa syntyi kymmenen maalia ja kahdeksan maalisyöttöä.
Liverpool on ollut jo pitkään Carvalhon kintereillä ja englantilaismedian mukaan seurat sopivat siirrosta jo muutama kuukausi sitten, mutta se päätettiin vahvistaa vasta sarjakauden päätyttyä.
Portugalin alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen kuuluva Carvalho ehti pelata Fulhamin organisaatiossa kahdeksan vuoden ajan. Hän nousi täksi kaudeksi pysyvästi Fulhamin edustusjoukkueeseen.
We can confirm Fabio Carvalho will join the club this summer.
The 19-year-old forward will officially complete a switch to the Reds on July 1
The 19-year-old forward will officially complete a switch to the Reds on July 1
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta