Tottenhamin tähtihyökkääjän Harry Kanen edustajat tarjosivat aiemmin tänä vuonna asiakastaan Manchester Citylle, mutta tuore Valioliiga-mestari oli jo tuolloin päättänyt hankkia Erling Hålandin, kertoo Times.

Kane, 28, oli viime kesänä Cityn ykköskohde uudeksi keskushyökkääjäksi, mutta Tottenham ei suostunut myymään kultakimpalettaan, jolla on sopimus kesään 2024 saakka.

Manchester City lähti tälle kaudelle hankkimatta uutta hyökkääjää, vaikka se menetti viime kesänä kaikkien aikojen maalintekijänsä Sergio Agüeron.

Timesin mukaan Kanen edustajat olivat Cityyn yhteydessä viime helmikuussa, mutta manchesteriläisseura ei ollut enää kiinnostunut, koska se oli jo kääntänyt katseensa 21-vuotiaaseen Hålandiin.

Cityn manageri Pep Guardiola puhui Hålandin kanssa puhelimessa ja selitti norjalaiskärjelle, miten hän sopisi heidän joukkueeseensa ja mitä hän voisi odottaa Manchesterissä. Puhelun kerrotaan menneen hyvin.

Seuraavaksi Manchester Cityn seurajohto tapasi Hålandin edustajat Monte Carlossa 3. helmikuuta. Muutama viikko sitten Håland ilmoitti Citylle, että hän siirtyy ennemmin sinne kuin Real Madridiin tai Bayern Müncheniin.

Kaksi viikkoa sitten Manchester City ja Borussia Dortmund ilmoittivat Hålandin siirrosta Valioliigaan virallisesti. Hänen siirtosummansa on 60 miljoonaa euroa, joka oli hänen sopimukseensa kirjattu ulosostoklausuuli.

Håland teki tällä kaudella Borussia Dortmundille 30 ottelussa yhteensä 29 maalia ja syötti päälle kahdeksan osumaa. Kane taas pelasi Tottenhamissa 50 ottelua tehden niissä yhteensä 27 maalia ja syöttäen kymmenen.