Cristiano Ronaldo osui vihdoin! Man Unitedille rutiinivoitto Moldovasta
Manchester United nappasi torstai-iltana rutiinivoiton Eurooppa-liigassa. Sheriff Tiraspol kaatui vieraskentällä 2-0-lukemin.
Manchester United aloitti ottelun luvattoman heikosti ja Sheriff Tiraspol hallitsi kenttätapahtumia ensimmäisen varttitunnin ajan.
Ottelun avausmaali näki päivänvalon 17. peliminuutilla. Christian Eriksen antoi nappisyötön Jadon Sancholle, joka vei Tiraspol-puolustuksen solmuun ja laukoi pallon tarkasti alakulmaan. Upea maali oli hyvä taidonnäyte Gareth Southgaten suuntaan, joka ei valinnut laitahyökkääjää Englannin viimeisimpään maajoukkueryhmään.
Maalinsa jälkeen Sancho kaivoi pelisukastaan säärisuojan esiin ja näytti sitä kameralle. Moni saattoi ihmetellä, miksi? Siihen oli kuitenkin syynsä. Sancho sai kyseiset säärisuojat nuorelta Man Unitedin kannattajalta edellisen ottelun jälkeen ja halusi näyttää käyttävänsä niitä. Varmasti varsin upea hetki nuorelle pojalle, joka säärisuojat Sanchoa varten oli tehnyt. Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
United iski toisen kerran avausjakson lopulla. Patrick Kpozo kaatoi Diogo Dalotin rangaistusalueella ja pallo vietiin 11 metriin. Cristiano Ronaldo laukoi pilkun keskelle ja sai vihdoin avattua kauden maalitilinsä.
Toinen puoliaika oli enemmän tai vähemmän pelkkää pelailua. Tiraspolin usko omiin mahdollisuuksiin oli nähdyn perusteella mennyt jo avausjakson jälkeen eikä joukkue saanut minkäänlaista kiriä aikaiseksi. Muutamaa kaukolaukausta lukuun ottamatta David de Gea jäi maalillaan täysin työttömäksi.
Rauhassa maalillaan sai olla myös Tiraspolin maalivahti Maksym Koval. Bruno Fernandesin laukaus jälkimmäisen jakson toisella minuutilla oli ainut, mikä suuntautui kohti ukrainalaisvahdin vartioimaa maalia. Muutoin Manchester United keskittyi lähinnä pallonpyörittämiseen keskialueella.
Lohkon toisessa ottelussa Real Sociedad kaatoi Omonian kotikentällään 2-1. La Real on kahden pelatun ottelun jälkeen lohkon kärjessä kuudella pisteellä. Man Unitedilla ja Sheriff Tiraspolilla on kasassa kolme pistettä, Omonian pistetili on vielä avaamatta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”