Kolisevatko kohta dominot? Chelsea hyötymässä isosti muiden valioliigaseurojen neuvotteluista AS Roman kanssa

Serie A -seura AS Roma on ilmaissut kiinnostuksensa Chelseassa pelaavaa Hakim Ziyechia kohtaan. Varta vasten siirtomarkkinoihin erikoistunut Gianluca Di Marzio kirjoittaa Corriere della Serassa, että Roma on jo lähestynyt Chelseaa ja tiedustellut valioliigaseuran suhtautumista mahdollisiin siirtoneuvotteluihin.
Voi olla, että Ziyechin myyntiarvo on nyt niin korkealla kuin se tulee olemaan. Yhtäältä hän ansaitsee ikäänsä (täyttää maaliskuussa 30 vuotta, sopimus jatkuu kaksi ja puoli kautta) ja saamaansa vastuuseen (24 prosenttia kaikista mahd. valioliigaminuuteista, lukema kymmenen prosenttia Mestarien liigassa) nähden korkeaa palkkaa (6,5 miljoonaa euroa vuodessa). Toisaalta hän on avannut neljästä viime ottelusta kolme, ja hänellä on allaan loistavat MM-kisat Marokon paidassa, mikä lähes poikkeuksetta tuo pienen lisän siirtokorvauksiin.
Roman kiinnostuksen taustalla on Nicolò Zaniolon todennäköinen lähtö tammikuun siirtoikkunassa. Il Messaggero on jo uutisoinut, ettei Zaniolo pelaa Romalle enää ainakaan tässä kuussa. Eri uutislähteet, kuten Il Tempo ja Calciomercato, ovat yhdistäneet hänet Brighton & Hove Albioniin, Tottenham Hotspuriin, West Ham Unitediin, Leedsiin ja Nottingham Forestiin. Zaniolon uran kehitys ei ole ollut lineaarista. Monipuolinen hyökkäyssuunnan pelaaja on kärsinyt lukuisista loukkaantumisista, mitkä ovat turhauttaneet Roman ystäviä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä