Mirror: Man United valmis tekemään jotain, mitä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin – superlupaus haraa vastaan

Manchester United on valmis tarjoamaan Alejandro Garnacholle kahdeksanvuotisen sopimuksen, väittää Daily Mirror. Sopimus olisi toteutuessaan seuran historian pisin. Vastaavanlaiset mammuttikontrahdit ovat erittäin harvinaisia Euroopassa ja ylipäänsä jalkapallossa. Niitä tavataan solmia Kanadan ja Yhdysvaltain palloiluliigoissa.
Garnachon, 18, perhe ja muu lähipiiri ei ole ostanut ajatusta, että pelaajan kannalta parasta olisi sitoutua Unitediin seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi. Sen sijaan he suosivat tavallisempaa neljän vuoden sopimusta ja pyytävät Garnacholle enemmän palkkaa kuin, mitä tähän asti on ehdotettu seuran taholta. Garnachon edustajat ovat vaatineet yli 45 000 euron viikkopalkkaa, kun United on tarjonnut noin 35 000 euroa.
Garnacho on pelannut kuluvalla kaudella kahdeksassa valioliigaottelussa kuluvalla kaudella. Real Madridin ja Atlético Madridin kerrotaan olevan siinä määrin vakuuttuneita hänen suorituksistaan, että kiinnostuksesta on kannattanut kirjoittaa lehtien palstoilla. United harkitseekin lisäävänsä Garnachon jatkosopimustarjoukseen ulosostopykälän. Ulosostopykälän käyttö on tavallista muualla Euroopassa mutta ei Englannissa.
United kohtaa tänään sunnuntaina sarjakärki Arsenalin. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 18.30.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan