Vuodetut asiakirjat: Roman Abramovitsh rahoitti hollantilaisseuran vallanvaihtoa ollessaan Chelsean omistaja
Roman Abramovitsh ei pumpannut rahojaan pelkästään Chelseaan. Vuodetut asiakirjat paljastavat, että venäläisoligarkki rahoitti myös hollantilaista Vitesse Arnhemia. Asiasta kertoi The Guardian.
Asiakirjojen mukaan Abramovitsh rahoitti Vitessen omistajanvaihdosta tai -vaihdoksia ainakin 117 miljoonan euron edestä vuoteen 2015 mennessä. Salaisena pidetty rahoitus oli ketjutettu ilmeisen monimutkaisen yhtiöjärjestelyn ja veroparatiisien kautta. Toisaalta on huomioitava, että todisteita ei löydetty Abramovitshin puuttumisesta Vitessen operatiiviseen toimintaan.
Chelsean ja Vitessen välisiä kytköksiä epäiltiin vallanvaihdoksen aikaan vuonna 2010, jolloin hollantilaisseuran johtoon nousi georgialainen Merab Jordania. Mitään sääntöjen vastaista ei tuolloin havaittu, mutta epäilykset kasvoivat, kun Chelsean pelaajia alkoi virrata solkenaan lainalle Vitesseen.
Vuonna 2014 Jordania väitti, ettei Vitesse ollut voinut vahvistaa joukkuettaan ja taistella europaikoista, koska ”Lontoossa ei haluttu sitä”. Jordania veti sanansa myöhemmin takaisin.
UEFAn sääntöjen mukaan seurojen, jotka pelaavat toisiaan vastaan, täytyy olla itsenäisesti omistettuja ja johdettuja.
Lue myös
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa