”Ymmärrämme vihanne” – Tottenhamin pelaajat hyvittävät faneille lippukustannukset nolosta tappiosta
Tottenhamin pelaajat korvaavat kannattajille ottelulippujen kustannukset sunnuntaina Newcastlelle kärsitystä 1-6-vierastappiosta.
Spurs oli viisi maalia häviöllä jo 21 peliminuutin jälkeen.
Ottelu jäi väliaikaisvalmentaja Cristian Stellinin viimeiseksi seurassa. Hänen oli määrä jäädä loppukaudeksi Tottenhamin peräsimeen Antonio Conten lähdettyä Spursista maaliskuun lopussa. Stellinin pesti kesti kuitenkin vain neljä ottelua, joista Tottenham hävisi kaksi ja voitti vain yhden.
Uudeksi väliaikaisvalmentajakseen Tottenham nimitti entisen pelaajansa Ryan Masonin, joka toimi vastaavassa tehtävässä jo toissa kauden lopussa José Mourinhon saatua kenkää. Mason on toiminut Tottenhamissa erilaisissa valmennustehtävissä vuodesta 2019 lähtien.
– Joukkueena ymmärrämme turhautumisenne ja vihanne. Sunnuntai ei ollut tarpeeksi hyvä. Tiedämme, että sanat eivät riitä tällaisissa tilanteissa, mutta uskokaa meitä, tällainen tappio sattuu, sanottiin Tottenhamin pelaajien lausunnossa.
– Arvostamme tukeanne, niin kotona kuin vieraissa, ja tämän vuoksi haluaisimme korvata kannattajille St James’ Parkin ottelulippujen kustannukset.
– Tiedämme, että tämä ei muuta sitä, mitä sunnuntaina tapahtui, ja teemme kaikkemme korjataksemme asiat, alkaen Manchester Unitedia vastaan torstai-iltana, jolloin teidän tukenne merkitsee meille jälleen kerran kaikkea. Yhdessä – ja vain yhdessä – voimme viedä asioita eteenpäin.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Tottenhamille oli varattu Newcastle-peliin 3 209 paikkaa, ja hinnat vaihtelivat 19 ja 30 punnan välillä, joten pelaajien ele on todennäköisesti maksanut noin 80 000 puntaa (noin 90 000 euroa).
Spurs on kirjoitushetkellä Valioliigan sarjataulukossa kuudentena, pisteen perässä Aston Villaa, joka on pelannut ottelun enemmän.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle

- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?