Mauricio Pochettino haluaa auttaa syöksykierteeseen ajautunutta Dele Allia: ”Hän on hieno kaveri”

Chelsean uusi manageri Mauricio Pochettino sanoo, että hän haluaa olla yhteydessä Dele Alliin auttaakseen ex-pelaajaansa.
Evertonia edustava Alli, 27, oli yksi Englannin kohutuimmista lupauksista, kun hän siirtyi Tottenhamiin Pochettinon alaisuuteen kesällä 2015.
Allille kertyi kehuja, henkilökohtaisia saavutuksia ja A-maaotteluita. Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, hän on lähes unohdettu pelaaja.
Loukkaantumisista ja heikoista esityksistä kärsineen Allin intohimo jalkapalloammattilaisuutta kohtaan on kyseenalaistettu tasaisin väliajoin viime vuosina.
Viime vuoden tammikuussa Alli jätti Tottenhamin ja siirtyi Evertoniin, mutta hän pelasi Toffeesissa kevätkaudella vain 13 ottelussa, eikä saanut tililleen yhtään osumaa tai maalisyöttöä.
Viime kaudeksi Everton lainasi Allin Turkin suurseuraan Beşiktaşiin, mutta entisen huippulupauksen käyrä ei kääntynyt vieläkään nousuun – päinvastoin. Beşiktaşin valmennusjohto ihmetteli julkisesti Allin kehnoja otteita, ja hän pelasi viimeisen ottelunsa Turkissa jo helmikuussa.
Alli esiintyi Pochettinon alaisuudessa Spursissa lähes 200 kertaa ja vietti uransa menestyksekkäimmät vuodet juurikin argentiinalaisluotsin kanssa.
Pochettino sanoi lehdistötilaisuudessaan, että hän haluaa jutella Allin kanssa tämän kuulumisista.
– Toivon, että minulla on aikaa soittaa ja nähdä, koska hän on hieno kaveri ja haluan puhua hieman hänen kanssaan ja kuulla [mitä hänelle kuuluu]. Haluan auttaa häntä ja nähdä, mitä hänen kanssaan tapahtuu. Hän on vielä nuori, sanoi Pochettino Mirrorin mukaan.
– Hänellä on varmasti tarvittava mentaliteetti [menestyäkseen]. Siitä on pitkä aika, kun puhuin hänen kanssaan, mutta haluan ottaa häneen uudelleen yhteyttä ja nähdä, mitä on meneillään.
Evertonin ja Allin sopimus on voimassa vielä tulevan kauden, mutta vielä ei ole tietoa, onko hän osa Toffeesin suunnitelmia.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Erik ten Hag, suositaanko Antonya Manchester Unitedissa?
- Bayern München ei luovuta – haluaa Valioliiga-tähden tammikuussa
- Chelsean huippulupauksen diili päättymässä – torjunut jatkosopimustarjoukset
- ”Ei näytä hyvältä” – Crystal Palacen hankinta loukkaantui heti debyytissään
- Newcastlen hyökkääjähankinta loppuvuoden sivussa peleistä
- Manchester Unitedille surkeita uutisia sairastuvalta
- Antony palaa Manchester Unitedin harjoitusvahvuuteen
- Ystävä antoi tarvittavat vinkit Pep Guardiolalle jättihankinnan suhteen: ”Hän on uskomaton pelaaja”
- Wolverhamptonista kauden kynnyksellä eronnut Julen Lopetegui: ”Asiat muuttuivat enemmän kuin olisin odottanut”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Jadon Sancholle
- Bayern München ei luovuta – haluaa Valioliiga-tähden tammikuussa
- Chelsean huippulupauksen diili päättymässä – torjunut jatkosopimustarjoukset
- ”Ei näytä hyvältä” – Crystal Palacen hankinta loukkaantui heti debyytissään
- Manchester Unitedille surkeita uutisia sairastuvalta
- Erik ten Hag, suositaanko Antonya Manchester Unitedissa?
- Ystävä antoi tarvittavat vinkit Pep Guardiolalle jättihankinnan suhteen: ”Hän on uskomaton pelaaja”
- Newcastlen hyökkääjähankinta loppuvuoden sivussa peleistä
- Ansu Fati nousi heti Brightonin ylivoimaiseksi palkkakuninkaaksi
- Jamie Carragherilta suorat sanat Jadon Sancholle
- Wolverhamptonista kauden kynnyksellä eronnut Julen Lopetegui: ”Asiat muuttuivat enemmän kuin olisin odottanut”