André Onanaa kehotetaan ripittämään Manchester Unitedin puolustajia

Lisandro Martínezin mielestä Manchester Unitedin uuden maalivahdin André Onanan ei tarvitse hillitä itseään tai varoa sanojaan kommunikoidessaan puolustajien kanssa.
Harry Maguire joutui Onanan ripityksen kohteeksi maanantaina Borussia Dortmundia vastaan pelatun ystävyysottelun toisella puoliajalla.
Maguire pelasi huolimattomasti pallonhallintavaiheessa ja aiheutti Dortmundille vastahyökkäyksen, jonka seurauksena Onana joutui venymään hyvään torjuntaan. BBC:ssä Maguiren saamaa läksytystä kuvailtiin ”raivoisaksi”. United hävisi ottelun lopulta 2–3.

Onana on ollut Unitedissa vasta puoli kuukautta, mutta on jo osoittanut, ettei hän pelkää neuvoa ja tarpeen tullen suomia puolustajiaan.
– Se on parempi niin, sanoi Martínez The Telegraphin mukaan, kun häneltä kysyttiin Onanan antamista nuhteista.
– Jos on keskittynyt, voi riidellä myös joukkuekavereiden kanssa. On pidettävä huoli siitä, että kaikki ovat hereillä ja tarkkoina, mutta [nyt] mitään ei tapahtunut. Se on osa jalkapalloa.
– Hänellä on iso preesens, hän osaa pelata jalkapalloa, hän pärjää paineiden alla, hän on todella positiivinen, hän on johtaja. Se on Manchester Unitedin tyyliä.
Manchester Unitedin seuraava harjoitusottelu pelataan lauantaina, kun joukkue kohtaa ranskalaisen RC Lensin.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Bayern München ei luovuta – haluaa Valioliiga-tähden tammikuussa
- Chelsean huippulupauksen diili päättymässä – torjunut jatkosopimustarjoukset
- ”Ei näytä hyvältä” – Crystal Palacen hankinta loukkaantui heti debyytissään
- Newcastlen hyökkääjähankinta loppuvuoden sivussa peleistä
- Manchester Unitedille surkeita uutisia sairastuvalta
- Antony palaa Manchester Unitedin harjoitusvahvuuteen
- Ystävä antoi tarvittavat vinkit Pep Guardiolalle jättihankinnan suhteen: ”Hän on uskomaton pelaaja”
- Wolverhamptonista kauden kynnyksellä eronnut Julen Lopetegui: ”Asiat muuttuivat enemmän kuin olisin odottanut”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Jadon Sancholle
- Fantasy Premier League: Peliviikko 7 – ei suuria muutoksia
- Bayern München ei luovuta – haluaa Valioliiga-tähden tammikuussa
- Chelsean huippulupauksen diili päättymässä – torjunut jatkosopimustarjoukset
- ”Ei näytä hyvältä” – Crystal Palacen hankinta loukkaantui heti debyytissään
- Manchester Unitedille surkeita uutisia sairastuvalta
- Ystävä antoi tarvittavat vinkit Pep Guardiolalle jättihankinnan suhteen: ”Hän on uskomaton pelaaja”
- Newcastlen hyökkääjähankinta loppuvuoden sivussa peleistä
- Jamie Carragherilta suorat sanat Jadon Sancholle
- Ansu Fati nousi heti Brightonin ylivoimaiseksi palkkakuninkaaksi
- Wolverhamptonista kauden kynnyksellä eronnut Julen Lopetegui: ”Asiat muuttuivat enemmän kuin olisin odottanut”
- Antony palaa Manchester Unitedin harjoitusvahvuuteen